Aalesundin Huuhkaja-pelaaja pre-seasonista: ”Ravia kaksi kertaa päivässä”
Sakari Mattilan ja Tero Mäntylän norjalaisjoukkue Aalesund valmistautuu kuuden viikon päästä alkavaan kauteen.
Aalesundin pre-season on sujunut tiiviisti harjoituskentällä. Tiistai-iltana joukkue palasi viikon leiriltä La Mangasta.
– Pre-season Norjassa on yhtä pitkä kuin Suomessa. Eli aika pitkään tässä vielä mennään ennen kuin kausi alkaa, keskikenttäpelaaja Sakari Mattila kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Toistaiseksi kaikki on kuitenkin sujunut tosi hyvin. Kerran viikossa olemme pelanneet pelin ja kuutena päivänä viikossa on kaksi tapahtumaa, Mattila jatkaa.
[nosto tasoitus=”vasen”]Nyt varmaan aletaan hakea enemmän herkkyyttä, kun kauden alku lähestyy.[/nosto]Mattila pelasi hyvä viime kauden Aalesundin riveissä. Maalejakin syntyi peräti kuusi.
– Olen pysynyt ihan terveenä ja ehjänä talven ajan. Jotain pieniä kolhuja on tullut, eikä niiden takia ole viitsinyt ottaa riskejä joissain peleissä. Hyvässä kunnossa olen ja nopeasti tämä aika tässä menee, kun on ravia kaksi kertaa päivässä, 25-vuotias pelaaja kertoo.
Norjan pääsarja käynnistyy huhtikuun alussa.
– Nyt saimme tämän La Mangan alta pois. Kuormitus on ollut tosi kovan alkutalven ajan. Nyt varmaan aletaan hakea enemmän herkkyyttä, kun kauden alku lähestyy.
– Pelaamme myös edelleen noin kerran viikkoon pelin. Ja nyt vastustajajoukkueet kovenevat koko ajan. Se on hyvä asia, sillä näin olemme paremmin valmiita kauden alussa, Mattila sanoo.
Joonas Sarelius
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous