Everton pyyhki pöytää Young Boysilla – Romelu Lukakulle hattutemppu
Kuva: Getty Images
Evertonin kausi Valioliigassa ei ole sujunut odotusten mukaisesti, mutta joukkue osoitti osaamistaan komealla tavalla torstaina Eurooppa-liigan jatkopelien avauksessa kaatamalla vieraskentällä sveitsiläisen Young Boysin komeasti 4-1.
Ottelu Bernissä ei alkanut Evertonin kannalta kaksisesti kun Guillaume Hoarau vei isännät johtoon jo 10. minuutilla. 24. minuutilla peli oli kuitenkin tasan Romelu Lukakun puskettua pallon voimalla verkkoon. Everton siirtyi johtoon vain neljä minuuttia myöhemmin, kun Seamus Coleman pääsi ohjaamaan takatolpalta helposti johtomaalin. Varttia myöhemmin takatolpalla oli vapaana puolestaan Lukaku, joka iski tilanteeksi jo 1-3.
Toinen puoliaika ehti vanhentua vajaan vartin, kun Lukaku karkasi Ross Barkleyn komeasta läpisyötöstä, eikä erehtynyt vaan täydensi hattutemppunsa.
Viisi minuuttia 1-4-maalin jälkeen Evertonin John Stones kuittasi suoran punaisen ja YB:lle tuomittiin rangaistuspotku. Hoarau ampui 11 metristä kuitenkin karkeasti ja vieraat vetäytyivät tämän jälkeen kuoreensa ja pitivät lopulta helpohkosti kiinni kolmen maalin etumatkastaan.
Evertonin ohella Eurooppa-liigan alkuillan otteluissa vakuuttaviin vierasvoittoihin ylsivät Tarbzonsporin 4-0 nuijinut Napoli ja AaB Aalborgista 3-1-voiton hakenut HJK:lle lohkovaiheesta tuttu Club Brügge.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle