Helsingin paikallisottelut pelataan arkisin – Veikkausliigan toimitusjohtaja kertoo miksi!
Kuva: Juha Tamminen
Odotetut Helsingin paikallispelit pelataan Veikkausliigassa huhtikuussa, heinäkuussa ja elokuussa. Kaikki kolme derbyä pelataan arkisin.
Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa vakuutti otteluohjelman julkistustilaisuudessa Töölössä, että helsinkiläisseurojen toiveita kuunneltiin.
– Ihan kaikkea ei ole pystytty antamaan, Marjamaa muistuttaa realiteeteista SuomiFutis-sivustolle.
Ensimmäinen derby on torstaina 23. huhtikuuta. Moni olisi odottanut ensimmäistä paikallispeliä jo liigan avauskierrokselle, mutta Töölön stadionille vaihdettava uusi tekonurmi ja HIFK:n kokemattomuus ottelutapahtuman järjestämisessä siirtävät fanien kutkutukseksi tuota odotettua kamppailua.
– HIFK olisi voinut pelata sen ensimmäisen pelin viikon tai kaksi myöhemmin, Marjamaa vastaa kysyttäessä toteutuuko seurojen toiveet aikataulullisesti.
Toinen derby on vuorossa maanantaina 6. heinäkuuta. Tämän HJK:n kotipelin ympärillä luulisi riittävän kuhinaa, sillä kyseessä on Helsinki Cupin viikko. Ottelupäiväksi on valittu maanantai, sillä HJK pelaa samalla viikolla vielä vierasottelun.
Kauden päättävä paikallispeli on vuorossa sitten elokuun 24. päivä. Tuo ottelu voi siirtyä vielä maanantaista lauantaille. Marjamaan mukaan eurokiireet vaikuttavat tuossa kohtaa otteluohjelman laatimiseen ja maanantai on käytännössä ainoa mahdollinen pelipäivä.
Kaikki pelit Sonera Stadiumilla
Kaikki Helsingin paikallispelit pelataan Töölön jalkapallostadionilla eli Soneralla. Yksi vaihtoehdoista oli pelata paikallisotteluita myös Olympiastadionilla. – Totta kai vaihtoehtoja on käyty läpi. Stadion on myös hintava paikka pelata, Marjamaa valottaa. HJK:n kannattajat tulevat valtaamaan totuttuun tyyliin Töölön futisstadionin eteläpäädyn, kun HIFK-fanit keskittyvät kannustamaan pohjoispäädyssä. HIFK saattaa saada tuohon katsomopäätyyn punaisen värityksen huutojensa tueksi (uutinen). Marjamaan mukaan Helsingin paikallisottelulle on todellakin kysyntää. – Sellaisia (HIFK:n ja HJK:n kohtaamisia pääsarjassa) ei ole ollut 40 vuoteen, Marjamaa tunnelmoi. Helsingin paikallisottelut Veikkausliigassa 2015 to 23.4. HIFK – HJK ma 6.7. HJK – HIFK ma 24.8. HJK – HIFK * Siirtyy lauantaille, jos HJK:lla CL-kiireitä Pävitys: Vaihdettu fanipäätyjen sijainnit keskenään. HJK:lla on toisen derbyn jälkeen samalla viikolla yksi vierasottelu, ei kahta. Täsmennetty Marjamaan kommenttia. Jaakko Käyhkö Twitter: @JaakkoKayhkoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle