HJK:n maalivahtilupaus pettyi esitykseensä: ”Aika paska maku jäi”

Ykkösen PK-35 Vantaasta HJK:hon tammikuun loppupuolella siirtynyt maalivahti Matias Sauramaa teki eilen tiistaina ensiesiintymisensä hallitsevan Suomen mestarin riveissä.
Vasta 18-vuotias Sauramaa aloitti Klubin maalilla tiistain Liigacupin ottelussa RoPS:aa vastaan. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi viime perjantaina Klubin 2-0-vierasvoittoon Oulussa, mutta silloin sinivalkoisten maalia vartioi joukkueen tämänhetkinen ykkösvahti Saku-Pekka Sahlgren.
Tiistaina Sauramaa sai ensimmäisen näytönpaikkansa Klubin päävalmentajalta Mika Lehkosuolta. Nuori maalivahtilupaus joutui kovaan paikkaan pelatessaan ensimmäistä kertaa liigajoukkuetta vastaan. Suomen nuorten maajoukkueen 196-senttiseen torjujaan kohdistui suuret odotukset.
Sauramaalla oli ottelun alkupuolella vaikeuksia päästä peliin mukaan, sillä RoPS:n laukaukset jäivät vähäisiksi. Myös vierasjoukkueen korkea prässi aiheutti nuorukaiselle ajoittain vaikeuksia avata peliä kontrolloidusti.
[nosto tasoitus=”oikea”]Kyllä näitä pelejä varmaan joskus tulee lisääkin.[/nosto]Ensimmäisen 20 minuutin jälkeen vierailijat johtivat jo 2-0. Molemmat maalit syntyivät Antti Okkosen antamista kovista kulmapotkuista.
Ensimmäisessä tilanteessa Sauramaa jäi pelaajamassan taakse eikä päässyt käsiksi palloon, ja Faith Friday Obilor puski RoPS:n johtoon. Vain viisi minuuttia myöhemmin Sauramaa nyrkkeili pelivälineen huonolla menestyksellä eteensä, josta RoPS:n Janne Saksela tuikkasi pallon verkon perukoille.
Sauramaa oli ottelun jälkeen pettyneen oloinen. Hän myönsi avoimesti, ettei ollut tyytyväinen illan esitykseensä.
– No aika paska maku jäi. Mutta, kyllä näitä pelejä varmaan joskus tulee lisääkin, Sauramaa sanoi apeana SuomiFutis-sivustolle.
– Virheitähän ne oli molemmat. Hyviä palloja, mutta kyllä molemmat olisi pitänyt ottaa.
Jännittikö?
– Ei nyt niin hirveästi.
Sauramaa ei luutinut kentällä koko ottelua. Kun peliä oli jäljellä vajaat puolisen tuntia, hän tuli vaihtoon saatuaan RoPS-hyökkääjän nappuloista takareiteensä torjuntatilanteessa. Tilalle asteli virkaveli Sahlgren, joka pelasi viime kauden juuri Rovaniemellä.
Sauramaa ei aio jäädä voivottelemaan tiistain 2-2-tasapeliin päättynyttä kamppailua. Päällimmäinen toive tällä hetkellä on, että takareisi on kunnossa ja että hän pääsee jatkamaan kehittymistään välittömästi HJK:n maalivahtivalmentajan Ville Wallénin alaisuudessa.
– Jatketaan treenaamista ja toivotaan, ettei tässä jalassa ole mitään pahempaa.
Matias Sauramaata pidetään yhtensä Suomen lupaavimmista maalivahdeista. Hän debytoi PK-35 Vantaassa Ykkösessä vuonna 2013, ollessaan vasta 17-vuotias. Hän kärsi viime kaudella pahasta reisivammasta, jonka takia oli sivussa lähes koko kauden.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- KuPSin loistava alkukausi sai jatkoa – ratkaisumaali 89. minuutilla
- Katso: Juhani Pikkarainen iski avausmaalinsa Ruotsissa
- EIF armahdettiin kohua herättäneen farmisotkun jälkeen – Palloliitto kertoi perustelut
- Kaan Kairisen ja Tim Sparvin Sparta Praha vaihtaa valmentajaa
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Pyry Soirin ja Niki Mäenpään Athens Kallithea putosi Kreikan pääsarjasta
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- St. Johnstone putosi Skotlannin pääsarjasta – Simo Valakari jäämässä seuraan: ”Olen valmis siihen haasteeseen”
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- Bild: PSG:llä Bundesliigassa ykköskohde uudeksi hyökkääjäkseen
- KuPSin loistava alkukausi sai jatkoa – ratkaisumaali 89. minuutilla
- Virallista: Huuhkajat-kaksikko vaihtaa seuraa
- EIF armahdettiin kohua herättäneen farmisotkun jälkeen – Palloliitto kertoi perustelut
- Katso: Juhani Pikkarainen iski avausmaalinsa Ruotsissa
- St. Johnstone valmis pitämään Simo Valakarin valmentajanaan putoamisesta huolimatta: ”Vasta projektinsa alussa”
- Haastattelu: Norjassa pelaava Evangelos Patoulidis yllättyi Veikkausliigan tasosta – tähtää huippusarjoihin: ”Tein kolmivuotisen sopimuksen, mutta…”
- IF Gnistanin valitus ei tuottanut tulosta – avainpelaajan pelikielto pysyy voimassa
- Ajaxilta karmaiseva sulaminen – varmalta näyttänyt mestaruus lipeämässä käsistä
- Kaan Kairisen ja Tim Sparvin Sparta Praha vaihtaa valmentajaa
- Bild: PSG:llä Bundesliigassa ykköskohde uudeksi hyökkääjäkseen