KTP:hen siirtynyt Hongan luottomies: ”Ristilällä on selkeä pelifilosofia”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongassa viimeiset neljä kautta pelannut ja seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Ilari Äijälä joutui hetkeksi aikaa työttömäksi, kun Honka ei saanut Veikkausliigalisenssiä kaudelle 2015.
Uusi työnantaja löytyi nopeasti Kotkasta, kun FC KTP tiedotti tammikuun puolivälissä pestanneensa Äijälän kahden vuoden sopimuksella.
– Täällä on mennyt oikein hyvin, tuloksetkin ovat olleet ok. Kun tulin niin materiaali oli tosi kapea, mutta sopimuksia on tipahdellut koko ajan hyvään tahtiin.
– (FC KTP:n päävalmentajalla Sami) Ristilällä on selkeä pelifilosofia, jota KTP on toteuttanut jo parin vuoden ajan. Olen sitä uutena pelaajana yrittänyt nyt sisäistää, Äijälä kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Äijälä on pelannut pääasiassa keskikentän vasemmalla laidalla, mutta välillä myös kymppipaikalla.
– Pelimme perustuu etenemiseen maata pitkin linja kerrallaan. Roolini on tulla aika paljon sisään taskuun pelaamaan, aivan kuten Hongassakin.
Äijälä muutti perheineen Espoosta ensin vaimon kotipaikkakunnalle Kouvolaan, mutta päivittäistä 90 kilometrin reissaamista välillä Kouvola-Kotka ei tarvinnut kauan jatkaa.
– Muutimme Kotkaan heti kun löysimme sieltä asunnon. Nyt on helpompi keskittyä olennaiseen.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa