United-legenda: ”Paluuta Sir Alexin shamppanja-jalkapalloon ei ole”
Kuva: Getty Images
Manchester United siirtyi viime kesänä Louis Van Gaalin aikaan. Valioliigassa tällä hetkellä neljäntenä oleva joukkue on hävinnyt vain kaksi viimeisestä kahdestakymmenestä ottelustaan. Silti Van Gaalin miehistön peliesityksiä on kritisoitu ajoittain rankastikin.
Entinen ManU-kapteeni ja Old Trafford-legenda Gary Neville vaatii The Telegraphissa kannattajia hyväksymään sen, että paluuta Sir Alex Fergusonin aikaiseen jalkapalloon ei ole.
– Manchester Unitedin faneille, itseni mukaan lukien, on tullut aika päästää irti Sir Alexin Fergusonin ajasta ja lopettaa uuden aikakauden tuomitseminen aiemman perusteella. Paluuta Sir Alexin shamppanja-jalkapalloon ei ole, Neville sanoo.
Unitedin pelityyli on vaihtunut, mutta Nevillen mukaan se on tosiasia, jonka kanssa pitää elää.
– Van Gaal uskoo Sir Alexia kontrolloidumpaan pallonhallintaan eikä ota niin isoja riskejä. Hän on toiminut aiemminkin näin valtavan kokoisissa seuroissa (Barcelona, Bayern Munchen, Ajax), eikä ole mitään mahdollisuutta, että Van Gaal omaksuisi jonkun toisen filosofian.
Van Gaalin usko itseensä, kuten hollantilaisilla yleensäkin, on vankkumaton.
– Haastattelin Van Gaalia kauden alussa, ja kysyin häneltä: ”Voitatko Valioliigan seuraavan kolmen kauden aikana?” Hän vastasi: ”Kyllä, totta kai.”, Neville toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne