Gareth Balen olisi hiljalleen saatava taas onnistumisia. Walesilaistykki on pelannut viimeiset yhdeksän ottelua ilman maalia. Maalittomuus on synnyttänyt puheita. Valkopaitojen puheenjohtaja Florentino Perez on ehtinyt jo väittää, että lehdistö olisi yrittänyt saada Carlo Ancelottin pudottamaan Balen avauksesta. Kovaa kritiikkiä walesilainen on nimittäin saanut. – En tiedä. En ole keskittynyt tuohon, joten en voi vastata. He eivät laita paineita minulle, koska olen keskittynyt työhöni ja pelaajiini. Teen päätökseni ajatteluni, en kuulemani perusteella, Ancelotti tyrmäsi väitteitä AS:n mukaan. Marca-lehti muistuttaa, että Balen viimeisin maali on tammikuulta. Tuo osuma syntyi Cordobaa vastaan 24. tammikuuta. Bernabeulla Bale on osunut viimeksi tammikuun alussa. Kaikkiaan Bale on tehnyt vasta kolme osumaa tällä kaudella. BBC-hyökkäyskolmikon kannalta olennaista on myös huomata, ettei Bale ole antanut myöskään kuin yhden maalisyötön tämän kalenterivuoden aikana. Marca-lehden mukaan Ancelotti ei tosin niinkään ajattele Balen maalimääriä vaan hänen osallistumistaan puolustukseen ja balanssin ylläpitämiseen. Sunnuntaina Real Madrid kohtaa Levanten. Bale jatkaa edelleen avauksessa, espanjalaislehdistössä ennakoidaan.

LUE MYÖS: