AC Oulun lupaava Niklas Jokelainen on ollut kuluvan viikon Chelsean testileirillä. Lauantaina Jokelainen väläytteli taitojaan tekemällä kaksi maalia West Hamin verkkoon 3-1-voitossa. Tervarit-junioreiden kasvatti lähtee seuraavaksi Suomen U16-maajoukkueen matkaan Luxemburgiin. Jokelainen on käynyt jo kaksi kertaa aiemmin lontoolaisseurassa näytillä. Vuonna 2000 syntynyt Jokelainen harjoitteli leirillä alle 15- ja 16-vuotiaiden matkassa. – Viikko on mennyt kivasti – täällä on ollut hyviä treenejä ja kelitkin kohdillaan. Lauantaina pääsimme vihdoin pelaamaan ja vastassa U15-ottelussa oli West Ham. Pelasin koko ottelun ja onnistuin tekemään meidän ensimmäisen ja kolmannen maalin toisella jaksolla. – Ensimmäinen jakso oli omalta osaltani aluksi vähän hakemista, mutta yhden kerran kolistelin tolppaan. Kokonaisuutena jäi siis oikein hyvä maku, Jokelainen kertoo seuran verkkosivujen haastattelussa.

LUE MYÖS: