Valioliiga-manageri ylistää hyökkääjäänsä: ”Se tulee tekemään hänestä yhden maailman parhaista”

Evertonin manageri Roberto Martinez ylistää estoitta ykköshyökkääjäänsä Romelu Lukakua. 21-vuotias belgialainen aloitti kauden verkkaisesti, mutta tahti on kiihtynyt ja hän on tehnyt tähän mennessä 18 maalia 46 ottelussa kaikki kilpailut huomioiden.
– Kaikki käyvät läpi sellaisia (maalittomia) kausia. Lukaku on vastuuntuntoinen ja joskus todella itsekriittinen, mutta se on asia, joka tulee tekemään hänestä yhden maailman parhaista hyökkääjistä, Martinez sanoi BBC Sportin mukaan.
Everton maksoi Lukakusta Chelsealle viime kesänä 28 miljoonaa puntaa, joka teki hänestä seuran ennätyshankinnan. Hyökkääjä pelasi seurassa jo edelliskauden lainasopimuksella, jonka aikana hän teki 15 osumaa. Maalit auttoivat Evertonin Eurooppa-liigaan oikeuttavalle sijalle.
Tällä hetkellä Valioliigassa sijalla 12 oleva Everton kohtaa sunnuntaina Manchester Unitedin.
– Meitä on koeteltu joukkueena tällä kaudella. Henkilökohtaisella tasolla jokaisella pelaajalla on ollut hetki, jolloin on pitänyt ponnistella, ottaa opiksi ja alkaa olla hyödyksi joukkueelle.
– Tällä hetkellä kaikki ovat valmiita menemään kentälle ja auttamaan joukkuetta. Romelu (Lukaku) on ollut erittäin vahvassa vireessä tammikuusta lähtien, Martinez totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot