Saksan maajoukkueen ja Borussia Dortmundin tähtitoppari Mats Hummels kertoo tekevänsä lähiaikoina päätöksen tulevaisuudestaan. Miehellä toki on vielä pitkään voimassa oleva sopimus Dortmundin kanssa, mutta ainakin ManU on aktiivisesti ollut miehen perässä. Hummels kommentoi aiemmin jo vihjaavasti, että kehittyminen pelaajana ja ihmisenä yleensäkin saattaa vaatia häneltä uusiin haasteisiin tarttumista muualla kuin Saksassa. Hän kuitenkin kiisti myöhemmin saksalaismediassa esitetyn väitteen siitä, että olisi jo sopinut siirrosta muualle. Hummels kommentoi tilannettaan jälleen viikonloppuna, kun Dortmund hävisi niukasti 0-1-lukemin Bayernille. Hänen mukaan tulevaisuutensa pohtiminen ei tarkoita välttämättä lähtemistä. – Se ei tarkoita, että olisin lähdössä vaan kertoo minun pohtivan tilannettani. Minulla ei ole taipumusta suuntaan tai toiseen. Haluan vain käydä asioita päässäni läpi. Tämä kaikki tulee selvemmäksi tulevien viikkojen aikana, Hummels kertoi Skylle. Hummels viittasi vielä intuitiiviseen tuntemukseensa päätöksenteon tukena, minkä perusteella hän aikoinaan lähti Bayernista Dortmundiinkin vuonna 2008 nuorena miehenä. Tuolloin hän oli nykyseurassaan ensin lainasopimuksella, joka muutettiin lopulta pysyväksi siirroksi. – Nyt kyseessä on samanlainen tilanne, Hummels päätti. Pelaajan tilannetta on kommentoinut äskettäin myös saksalaislegenda Franz Beckenbauer, jonka mukaan Hummelsilla on nyt uransa paras hetki vaihtaa maisemaa. Lähde: Goal-sivusto.

LUE MYÖS: