Uusiiko Haka ihmeen vuodelta 1997? – ”Eivät varmasti ota löysästi”
Kuva: Juha Tamminen
Hakalla on sunnuntaina edessään alkuvuoden isoin ottelu, kun valkopaidat kohtaavat Tehtaan kentällä HJK:n Suomen Cupin puolivälieräottelussa. Suomifutiksen Klassikko ei jätä koskaan kylmäksi, ja Haka lähtee jahtaamaan viime vuosien kovinta yllätystä.
Hakan keskikenttäpelaaja Cheyne Fowler pelasi HJK:ssa kolmen kauden ajan, ja joukkueessa on edelleen tuttuja pelaajia.
Tuttujen kohtaaminen ei ole kuitenkaan päällimmäisenä Fowlerin mielessä, kun pelaajat astelevat sunnuntaina Valkeakosken tekonurmelle.
– Siellä on paljonkin kavereita jäljellä minun ajoistani, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Ottelulla on erityismerkitys minulle ainoastaan sen takia, että siinä on niin kovat panokset. Jos voittaisimme ottelun, niin se olisi hieno yllätys. Panokset ovat kovat.
Haka on esittänyt talvikauden peleissä luonteenlujuutta nousemalla usein vaikeista tilanteista voittoon. Fowlerin mukaan se onkin yksi joukkueen tämän kauden vahvuuksista.
– Nousimme tappioasemasta voittoon muun muassa Ilvestä ja Honkaa vastaan. Honka-pelissä vielä sen jälkeen, kun ”Viki” (maalivahti Ville Kauppinen) loukkaantui pahasti. MuSaa vastaan pystyimme lopulta kääntämään myös pelin eduksemme.
– Meillä on joukkueessa erinomainen henki tällä hetkellä ja se näkyy kentällä. Haluamme mennä eteenpäin, hyökätä, tehdä maaleja ja voittaa otteluita, joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Fowler kehuu Hakan sivuilla.
”Kaikki on mahdollista”
HJK on hallitseva tuplamestari ja eteni viime kaudella myös Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen ensimmäisenä suomalaisseurana. Joukkue vilisee nimekkäitä ulkomaalaisia ja kotimaisia maajoukkuepelaajia. Fowler ei kuitenkaan usko tähtisikermän syyllistyvän aliarviointiin. – Eivät he varmasti tarkoituksella tule ylimielisesti pelaamaan, mutta takaraivossa se saattaa kolkutella. He ovat ammattilaisia ja haluavat voittaa ottelun, eivätkä varmasti ota peliä löysästi. – Totta kai lähdemme peliin sillä mielellä, että voitamme ottelun. Ei kukaan lähde peliin valmiiksi lyötynä, sillä eihän muuten ole mitään järkeä mennä ylipäänsä kentälle. Cupin peleissä kaikki on mahdollista, Fowler muistuttaa. Fowlerin huomio on erinomainen, sillä vuonna 1997 Ykkösessä pelannut Haka voitti HJK:n kaksiosaisessa cupin välierissä edeten lopulta Suomen Cupin voittoon saakka. Samana vuonna HJK juhli Veikkausliigan mestaruutta. Hakan ja HJK:n välinen Respect Suomen Cupin puolivälieräottelu pelataan Tehtaan kentällä sunnuntaina 26.4. kello 16 alkaen. Lähde: www.palloliitto.fiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa