ManU:n keskikenttämies joukkueen heikosta putkesta: ”Siihen ei ole enää varaa”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin espanjalainen keskikenttäpelaaja Juan Mata tietää, että joukkueen pistetilin pitää kasvaa kauden kolmessa viimeisessä sarjaottelussa, jotta se varmistaa paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa.
Punaiset paholaiset ovat hävinneet kolme peräkkäistä sarjaottelua. Lauantaina Louis Van Gaalin luotsaama ryhmä koki 0-1-tappion kotikentällään Old Traffordilla West Bromwichille. Hollantilaiskärki Robin Van Persie pääsi kokeilemaan tasoitusta vielä rangaistuspilkulta, mutta tuloksetta.
United on Valioliigassa neljäntenä 65 pisteellä 35 pelatun ottelun jälkeen. Neljän pisteen päässä on Liverpool, joka mielii myös ensi kaudeksi Mestarien liigaan, jonne selviytyy sarjan neljä parasta. Sarjassa pelataan 38 kierrosta.
– Viikonloppu ei ollut hyvä useasta syystä. 0-1-tappio Old Traffordilla oli karvas tulos meille ja meidät on nyt pakotettu voittamaan niin pian kuin mahdollista: vastustajamme keräävät pisteitä, ja myös takanamme olevat joukkueet lähestyvät, Mata kirjoitti blogissaan.
Matan mielestä United ei ole pelannut viime aikojen heikoista tuloksista huolimatta huonosti. Mukana on ollut myös huonoa tuuria.
– Pidämme enemmän palloa kuin vastustajamme ja luomme paikkoja, mutta emme saa hyödynnettyä niitä.
United pelaa seuraavan sarjaottelunsa tulevana lauantaina 9. toukokuuta. Silloin edessä on vieraspeli Crystal Palacea vastaan.
– Meidän täytyy keskittyä olemaan tehokkaita, koska emme ole tehneet maalia parissa viime ottelussa ja enää meillä ei ole siihen varaa. Lauantaina yritimme loppuun asti, mutta heidän maalivahtinsa oli loistava, Mata harmitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle