Veikkausliigassa Pohjanmaan derby – pystyykö Jaro uhmaamaan tilastoja?
Kuva: Juha Tamminen
FF Jaro ei ole juhlinut Hietalahdessa pitkään aikaan. Keskiviikko voi tuoda tähän muutoksen.
VPS avasi viime sunnuntaina pistetilinsä tasapelillä hallitsevaa mestaria HJK:ta vastaan. Torstaina se voi kaventaa eroa pietarsaarelaiseen paikallisvastustajaansa, joka on sarjataulukossa neljän pistettä edellä.
– Itseluottamus on ollut koko ajan nousemaan päin, vaikka tulokset ovat olleet huonoja. Mutta kyllä piste aukaisi varmasti sen viimeisen henkisen lukon. Se on totta, että voittoja tarvitaan ja sellaista lähdemme metsästämään torstaina, päävalmentaja Olli Huttunen toteaa pelin alla seuran nettiisivuilla.
Tilastot puhuvat Vepsun puolesta, sillä se ei ole hävinnyt Jarolle kotonaan tällä vuosikymmenellä. Edellisen kerran Jaro juhli Hietalahdessa vierasvoittoa toukokuussa 2009.
Ottelu on mielenkiintoinen myös Alexei Eremenkon kannalta, sillä Jaro-luotsi voi rikkoa torstaina 200:n pisteen rajan valmentajana. Eremenko on vain pisteen päässä tuosta rajasta.
Eremenko oli mukana myös pohjalaiskaksikon ensimmäisessä veikkausliigakohtaamisessa vuonna 1995. Kokemusta näistä paikallistaistoista siis riittää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista