Video: Ykkösen joukkue julkaisi legendansa jatkosopimuksen hauskalla videolla
Kuva: Juha Tamminen
Hakan kannattajat saavat nauttia Jarno Mattilan edesottamuksista ainakin vielä yhden kauden verran, kun Mattila on allekirjoittanut valkopaitojen kanssa tämän kauden kattavan sopimuksen.
Mattila ehti jo viime kauden päätteeksi ilmoittaa uransa päättymisestä, mutta talven aikana veri veti takaisin valkopaitojen harjoituksiin ja pelikentille. Pelaamisen ohella Mattila valmentaa lisäksi Hakan yhteistyöseura Pallo-Seppojen joukkuetta Kolmosessa.
– Olin kolme kuukautta oikeastaan urheilematta viime kauden jälkeen, mutta tarkoitus oli kuitenkin pelata Pallo-Sepoissa tämän kauden aikana. Sain sitten mahdollisuuden käydä Hakan treeneissä ja siitä se hiljalleen sitten lähti, Mattila kertoo Hakan sivuilla.
– Saimme sovittua ”Martsin” (päävalmentaja Kari Martonen) kanssa sellaisen hyvän roolituksen, ettei minun tarvitse ihan jokaisessa treenissä käydä. Täysillä kuitenkin ollaan edelleen mukana, Haka-legenda toteaa paluunsa taustoista.
Haka aloitti kautensa viime viikonloppuna Jyväskylässä 2-2-tasapelillä JJK:ta vastaan. 30-vuotiaana Hakan konkariosastoon kuuluva Mattila odottaa Hakalta vahvaa kautta.
– En nyt itseltäni odota mitään ihmeitä, kun tuo valmistautumiskausi oli vähän mitä oli, mutta joukkueessa on hyvä taisteluhenki päällä. Uskon, että voimme saada tästä hyvän kauden aikaiseksi, Mattila toteaa.
Hakan oma kasvatti nousi edustusjoukkueeseen jo kaudella 2003 ja on ehtinyt edustaa Hakaa jo 212 sarjaottelussa uransa aikana tehden niissä 18 maalia. Haka ilmoitti alun perin Mattilan jatkosopimuksesta videolla, joka on nähtävissä yläpuolelta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin