Hradecky ei ota viime maaleja kontolleen: ”Ei ole pystynyt tämä turkulainen niihin!”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen maajoukkuetta on kuritettu viime otteluissa nimenomaan keskityksistä tehdyillä maaleilla. Suomen ykkösmaalivahtina tällä hetkellä torjuva Lukas Hradecky ei ota maaleja omaan piikkiinsä. Osumat eivät ole olleet hänen mukaansa torjuttavissa.
Hradecky oli maalilla mm. tappioissa Unkaria ja Pohjois-Irlantia vastaan.
– Yhtään ei ole jäänyt sellainen fiilis. Yleensä heti pelin jälkeen käyn tilanteet läpi ja mietin, olisiko pitänyt tehdä jotain muuta. Ne maalit ovat olleet sellaisia, että en ole voinut mitään. Yleensä analysoin maalin heti siinä tilanteessa ja jälkeenpäin televisiosta näkee sijoittumisen. Ei ole pystynyt tämä turkulainen niihin, hymähtää Hradecky SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Molempien maalienedustoilla pelaamista on nyt teroitettu, kun illan EM-karsintaottelussa vastaan asettuu Unkari.
– Yritän auttaa jätkiä niin paljon kuin pystyn, mutta en voi riskillä lähteä maalilta, jos missaankin keskityksen. Jätkät ovat käyneet läpi niitä, ja treeneissä on ollut Mixun kokoinen hyökkääjä näyttämässä ja opettamassa. Eiköhän puskut ala jäädä minimiin. Treeneissä ei ole tullut maaleja hirveästi, joten toivotaan, että se jatkuu lauantaina.
– Emme ole pystyneet viimeiseen ripaukseen niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkään. Emme ole tehneet hirveästi maalejakaan, joten ei silloin voi voittaakaan. Seurajoukkueen taso ei riitä, vaan jokaiselta tarvitaan vähän ekstraa. Se on kylmä fakta. Nämä ovat kovempia pelejä. Kyse on elämästä ja kuolemasta, kun kaikki haluavat kisoihin, sanoo Bröndbyssä lukuisia nollapelejä tällä kaudella torjunut Hradecky.
Huomaako juuri karsintaotteluissa sen, että Tanskan liiga ei kuitenkaan ole Euroopan kovimpia?
– Järjestelmällisesti nämä ovat olleet kovempia pelejä, ja pitää olla enemmän hereillä. Välillä kentällä saattaa tapahtua aivan erikoisia asioita, sillä taitoa on kentällä niin paljon enemmän. Pelaajat ovat parempia, ja esimerkiksi nämä keskitykset tulevat helvetisti kovempaa! En ehdi auttamaan niin paljon kuin Bröndbyssä. Hyökkääjät ovat parempia ja tilanteet tulevat nopeammin.
Suomi kohtaa Unkarin illalla kello 19 alkaen.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne