Huuhkajissakin pelannut konkarihyökkääjä Hollannista Suomen Kolmoseen – mielessä paluu ulkomaille!

Pitkän ammattilaisuran Suomessa ja ulkomaan kentillä tehnyt Niklas Tarvajärvi palaa Suomeen ja siirtyy Riihimäen Palloseuraan. Hän on urallaan pelannut neljästi Suomen A-maajoukkueessakin.
32-vuotias kärkimies on pelannut viimeksi Hollannissa. Siellä hänen piti pelata parhaillaankin, mutta tämä ei ollut mahdollista. Vielä alkuvuodesta hän haki sopimusta FC Emmeniin, jonka paidassa hän mm. maalasi suurseura Feyenoordia vastaan.
Lopulta liitto kuitenkin ilmoitti, että siirto onnistuisi vasta elokuussa. Nyt mies on palannut Suomeen, ja täälläkin liiton sarjojen siirtoikkuna aukeaa vasta elokuussa. Näin kolmonen on korkein taso, johon siirto on mahdollinen, ja täten RiPS saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen.
Tarvajärvi toivoo pystyvänsä oman pelivireensä ylläpitämisensä lisäksi auttamaan RiPS:iä myös kattavammin.
– Pitkät loukkaantumiset pistivät aikanaan miettimään pelaamisen mielekkyyttä. Nyt paikat ovat kuitenkin kunnossa, ja odotan kentille paluuta. RiPS:n joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, joten ehkä pystyn omalla tekemiselläni auttamaan heitä kehittymään, Tarvajärvi kertoi seuran tiedotteessa.
– Perhe tulee Hollannista Suomeen tovin päästä, ja aika näyttää, mitä elokuussa tapahtuu. Nyt on hyvä keskittyä harjoitteluun ja pelaamiseen Riihimäen Palloseurassa, ja toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta menestymään.
RiPS:iin miehen houkutteli päävalmentaja Matti Hiukka, joka on Tarvajärven entinen pelikaveri FC Jokereista 2000-luvun alusta. Tarvajärvi osallistuu seurassa myös juniorivalmennukseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso