Niklas Moisander liittyi Sampdoriaan – näin puolustaja kuvaili itseään esittelyssään
Huuhkajien kapteeni ja luottotoppari Niklas Moisander on liittynyt uuden seuransa Sampdorian riveihin.
29-vuotias puolustaja on pelannut aiemmin ammattilaisurallaan vain Hollannissa, mutta keväällä uusi työpaikka löytyi Italiasta. Turkulaiskasvatin kolmivuotinen sopimus on nyt astunut voimaan.
Esittelytilaisuudessa Moisanderia pyydettiin kuvailemaan itseään pelaajana uusille faneille. Ajaxin toppari nosti luultavasti esiin ne samat kyvyt, mitä Sampdoriakin lienee miehessä nähnyt.
– Olen hyvä puolustaja, kyvykäs lukemaan peliä ja puolustustilanteita, ja minulla on myös paljon kokemusta, Moisander kertoi uusille faneilleen football-italia.netin mukaan.
Moisander pelaa Walter Zengan alaisuudessa, sillä Sinisa Mihajlovic siirtyi AC Milanin päävalmentajaksi. Sampdorialta odotetaan menestystä niin kotimaan väännöistä kuin Euroopan kilpailuista.
– Sampdoria on kunnianhimoinen seura. Puheenjohtaja on kunnianhimoinen ja pidän siitä. Odotan meidän pärjäävän hyvin Eurooppa-liigassa, koska eurooppalaiset kilpailut ovat tärkeitä Serie A:n lisäksi, Moisander sanaili.
Moisander ehti pelata Hollannissa FC Zwollen, AZ Alkmaarin ja Ajaxin riveissä. Ajaxin riveihin Moisander muutti jo juniori-ikäisenä kaudella 2003-2004.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista