Venäjä haastaa lohkokärjen – viime karsintaottelusta voitto kabineteissa
Lohkokolmonen Venäjä kohtaa G-lohkon kärkikamppailussa vahvasti karsinnat aloittaneen Itävallan. Vierasjoukkue johtaa lohkoa viiden pelin jälkeen tappiottomalla pelillä.
Sunnuntai-illan ottelu alkaa kello 19:00 ja on nähtävissä suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteen kautta täältä.
Kaksikon viime marraskuun kohtaaminen päättyi Itävallan 1-0-voittoon. Itävalta tavoittelee ensimmäistä pelaamalla saavutettua EM-kisapaikkaansa. Vuoden 2008 kisat Sveitsin kanssa jakaessahan se pääsi isäntämaana suoraan kisoihin.
Fabio Capellon Venäjä on aloittanut karsinnat kohtuullisesti. Voitto Itävallasta parantaisi kuitenkin sen tilannetta huomattavasti. Syyskuussa pelattava kotiottelu Ruotsia vastaan tarjoaa myös paljon jännitettävää riippumatta tämän illan tuloksesta.
Maaliskuussa Venäjä oli pelaamassa 0-0-tasapeliä Montenegroa vastaan, kunnes ottelu keskeytettiin yleisön aiheuttamien häiriöiden takia toisen puoliajan puolivälissä.
Ottelu Montenegroa vastaan alkoi ikävästi, kun tänään taas mukana oleva maalivahti Igor Akinfeev sai osumaa yleisössä olleesta soihdusta ja Venäjä joutui vaihtamaan maalivahtia. UEFA tuomitsi lopulta Venäjän voittamaan ottelun numeroin 3-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin