Hurja tarina: Entinen Huuhkaja-vahti palasi liigakentille yli kolmen vuoden tauon jälkeen!
Kuva: Juha Tamminen
Entinen Huuhkaja-vahti Otto Fredrikson pelasi liigatasolla sunnuntai-iltana monen vuoden tauon jälkeen.
Kun Fredrikson pääsi Vålerengan tolppien väliin Oddia vastaan vieraspelissä sunnuntai-iltana Norjan liigassa, oli suomalaisen edellisestä pääsarjapelistä ehtinyt kulua yli kolme vuotta. Fredriksonin pelit ovat olleet harvassa sen jälkeen, kun suomalainen loukkasi polveaan toukokuussa 2012.
Huuhkajien maalivahti satutti polvensa alkulämmittelyssä A-maaottelussa Turkkia vastaan, ja vamma vei pari vuotta Fredriksonin urasta. Moni jo ehti uskoa toipumisjakson pidentyessä, jahka Fredriksonia enää huippupeleissä nähtäisiinkään.
Vasta viime syksynä Fredrikson palasi kentälle, kun hän sai muutaman pelin vyölleen Norjan kolmostasolla. Liigaan kutsu tuli nyt heinäkuun alussa, kun akuutissa maalivahtipulassa oleva Vålerenga hälyytti Spartak Nalchikin entisen ykkösvahdin avukseen pikakomennuksella.
Vålerenga joutui pistämään Fredriksonin heti maalinsuulle, sillä ryhmän ykkösvahti Michael Langer on loukkaantunut ja hänen tuuraajansa Lars Hirschfeldt on maajoukkuetehtävissä.
33-vuotias Fredrikson vastasi huutoon ammattimiehen elkein ja torjui voiton tuliaisiksi kotiin sunnuntain kierrokselta Oddia vastaan. Kertaalleen Fredrikson joutui antautumaan, mutta 2-1-vierasvoitto oli erinomainen tulos ryhmältä, joka lähti peliin altavastaajana.
Fredikson löysi nopeasti yhteisen sävelen joukkueen kanssa, sillä hän kertoi Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle liittyneensä rinkiin vasta torstaina ja ehtineensä olla mukana vain kolmien harjoitusten verran ennen peliä.
Fredikson torjuu lainalla Kongsvinger IL:n riveistä, jossa alkukauden esitykset ovat myös olleet lupaavia. Kongsvinger tähyilee ensi kaudeksi sarjanousua kakkostasolle.
LUE MYÖS:
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa