Bundesliigassa jättikauppa – siirtosumma 36 miljoonaa euroa!
Bundesliigajätti Wolfsburg on tehnyt jättihankinnan Schalkesta. Keskikenttäpelaaja Julian Draxler siirtyy viime kauden liigakakkosen riveihin.
Saksan maajoukkuepelaajaa vietiin huhuissa alun perin Juventukseen, mutta Wolfsburg veti kaupassa lopulta pidemmän korren. Wolfsburg menetti siirtoikkunan aikana sekä Ivan Perisicin että Kevin De Bruynen, joten uudelle hankinnalle oli tarvetta.
Draxler pystyy pelaamaan sekä hyökkäyksen vasemmalla laidalla että keskellä.
Siirtosummaa ei paljastettu julkisuuteen, mutta esimerkiksi ESPN kertoo siirtosumman olevan 36 miljoonaa euroa. Tuohon päälle tulevat vielä siirron jälkeiset bonukset.
Näiden seurojen mittakaavoissa summat ovat todella suuria.
– On kaksi syytä, miksi päätimme hyväksyä Wolfsburgin tarjouksen. Emme tuo siirtosummaa julkisuuteen, mutta voimme sanoa sen olevan suurin siirto Schalke-pelaajasta. Olemme myös vastanneet Julianin haluun siirtyä toiseen seuraan, gelsenkircheniläisten seurapomo Horst Heldt kertoi Schalken nettisivuilla.
Wolfsburg hankki aiemmin myös Danten Bayern Münchenistä puolustukseensa.
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi

- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia