Huuhkaja-pelaajan seuralta kova temppu: Valioliiga-nippu laulukuoroon!
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Tim Sparv teki torstaina iltana kovan tempun edustamansa FC Midtjyllandin kanssa playoff-vaiheen karsinnassa.
Tanskan liigan hallitseva mestari siirtyi Southamptonia vastaan 1-0-johtoon vajaan puolen tunnin kohdalle. Maalinteosta vastasi Duncan. Koska ensimmäinen osaottelu oli päättynyt 1-1-lukemiin, pääsi seura juhlimaan Eurooppa-liigan lohkovaihepaikkaa.
Sparv, joka teki ensimmäisessä osaottelussa komean maalin kasvattiseuraansa vastaan, pelasi tälläkin kertaa täydet minuutit. Tilastomerkinnäksi jäi yksi keltainen kortti.
Sparv edusti aikoinaan Southamptonia akatemiatasolla, mutta hän ei koskaan onnistunut murtautumaan edustukseen asti.
Jarkko Hurme pääsi kovaan paikkaan
Kovimpaan paikkaan sinivalkoista joutui eilen kenties Jarkko Hurme. Siirtohuhuissakin pyörinyt Huuhkaja-puolustaja pääsi pelaamaan Borussia Dortmundia vastaan bundesliigaseuran kotikentällä. Hurme pelasi täydet minuutit pakkina, kun Dortmund jyräsi taululle 7-2-lukemat. Odd johti ottelua alkuun 1-0, mutta Marco Reus ja kumppanit olivat vaikea pideltävä. Reus teki osumista kolme, ja yhteismaalit kirjattiin Dortmundille selvästi 11-5. Teemu Pukin edustaman Bröndby IF:n taival katkesi kreikkalaista PAOK:a vastaan. 1-1-kotitasapelistä ei ollut apua ensimmäisen osan 0-5-tappion jälkeen. Pukki pelasi ottelussa 72 minuuttia. Myös Robin Lodin taival katkesi Eurooppa-liigassa, kun Panathinaikos putosi vierasmaalisäännön turvin Qäbälälle. Yhteismaalit olivat 2-2. Pääsi suomalaisia myös jatkoonkin. Joona Toivion Molde meni vierasmaalisäännöllä lohkovaiheeseen Standard Liegeä vastaan. Toiviolle merkittiin 20. minuuttia peliaikaa. Lezh Poznan (Kasper Hämäläinen ja Paulus Arajuuri) taistelivat puolestaan tien jatkoon Videotonia vastaan (yhteismaalit 4-0). Kasper Hämäläinen pelasi avauksessa. Arajuuri seurasi ottelun penkiltä. Korjaus 28.8.2015 klo 12.19: Poznanin pelin yksityiskohdat.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn