Jose Mourinho Manchester Cityyn huhutusta ex-pelaajastaan: ”Itki joka päivä poispääsyä”
Kuva: Getty Images
Chelseassa ilman läpimurtoa jäänyt Kevin de Bruyne, 24, on nyt Wolfsburg-pelaajana yksi siirtomarkkinoiden kuumimpia nimiä. Pelaajan on huhuttu siirtyvän vielä tässä siirtoikkuna Manchester Cityn paitaan.
Moni on katsonut Chelsean tehneen virheen, kun päästi pelaajan tammikuussa 2014 Saksaan. Hän oli aiemmin pelannut Bundesliigassa erinomaisesti jo Werder Bremenissä lainalla ja yritti läpimurtoa Chelseassa syksyllä 2013 ilman tulosta.
Chelsea-luotsi Jose Mourinho kertoo kuitenkin nyt syitä, miksi belgialaispelaaja kaupattiin muualle. Portugalilaisen mukaan de Bruyne ei kestänyt kilpailua.
– De Bruynessa meillä oli pelaaja, joka tuli joka päivä ovelle ja itki haluaan lähteä muualle. Se johti silloiseen päätökseen. Jos hän olisi jäänyt onnettomana ja ilman motivaatiota, olisimme saaneet hänestä jopa puolet pienemmän siirtokorvauksen myöhemmin.
– Se oli sillä hetkellä hyvä kauppa, vaikka voi näyttää huonolta nyt. Hän ei olisi Chelseassa noussut nykyiselle tasolleen. Hän ei ollut valmis. Hän oli järkyttynyt poika, joka harjoitteli heikosti.
Mourinhon mukaan samankaltainen tilanne oli Andre Schürrlella, jonka Chelsea myös niin ikään myi Wolfsburgiin kuluvan vuoden tammikuussa.
– De Bruyne sanoo, että on aina harjoitellut hyvin. Hänen kuitenkin pitää päästä pelaamaan jokaisessa pelissä, jotta motivoituu harjoittelemaan. Schürrlen kanssa tilanne oli hieman samanlainen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous