Kuva: HIFK-pakki halusi fanikuvaan HJK-hankinnan kanssa – ”Hän oli meille idoli”
Taye Taiwo keräsi katseita maanantaina Stadin derbyssä. 30-vuotias nigerialainen tuli (lauantaina Helsinkiin), näki (opetteli viikonloppuna kanssapelaajiensa nimiä) ja pelasi täydet 90 minuuttia, vaikka takana oli pitkälle toista vuotta ilman tosipelejä.
Entinen maajoukkuepakki noteerattiin myös vastapuolella – kun Taiwo antoi kommentteja medialle pelin jälkeen, takavasemmalla odotteli HIFK:n suomalainen laitapakkikollega Nnaemeka Anyamele, jonka sukujuuret ovat myös Nigeriassa.
”Emeka” halusi päästä Taiwon kanssa yhteiskuvaan.
– Joskus mä ja mun pikkuveli katsottiin telkkarista, miten Taiwo pelasi Nigerian maajoukkueessa, AC Milanissa, Marseillessa… me ihailtiin sen kaukolaukauksia ja nousuja, Anyamele kertoi hymyillen SuomiFutis-sivustolle.
– Hän oli meille idoli. Nyt kun olen vanhempi, tuntui vähän oudolta kätellä häntä. Mutta halusin saada kuvan hänen kanssaan, koska hän todella on tähti, totesi nyt 21-vuotias Anyamele.
– En ajatellut asiaa kentällä, paitsi joskus kun hänellä oli pallo. Siinä huomasi, että hän on kokemukseltaan eri levelillä. Se pallokosketus ja rauhallisuus pallon kanssa, siitä on hyvä oppia.
Oppia tuli otettua ainakin sen verran, että HIFK jätti HJK:n tällä kaudella kolmannenkin kerran tasapeliin.
Pekka Mäntylä, Sonera-stadion
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit