Bröndby IF:n tehohyökkääjä Teemu Pukki on tehnyt tällä kaudella jo neljä liigamaalia ja kolme osumaa Euroopan kentillä. Seitsemän maalin mies saanee kiittää onnistumisistaan osin Bröndbyn uutta hyökkäyspään valmentajaa Mark Strudalia. Strudal liittyi seuraan täksi kaudeksi, ja entinen maajoukkuekärki osaa varmasti opettaa maalinteosta yhtä jos toistakin. Seuran verkkosivujen mukaan Strudal on joka päivä hyökkääjien kanssa tekemisissä – kentällä käydään läpi niin laukomista kuin vaikkapa juoksulinjoja. Pukin lisäksi hyökkäyspäästä myös Ronnie Scwartz on löytänyt tehoja. Päävalmentaja Thomas Frank kertookin Ekstra Bladetille, että Strudalista on todella ollut apua. Samoilla linjoilla on myös Pukki. – Mark on ollut hyvä saada mukaan ja työskennellä hänen kanssaan, hyökkääjä kertoo samaiselle lehdelle. Strudal lienee tuonut uusia kuvioita hyökkäyspäähän. Sunnuntaina Tanskan liigan vieraspelisä Viborgia vastaan Pukki pelattiin läpi nätin sommitelman päätteeksi. – Meillä on ollut myös hyvä hyökkäys, mikä auttaa minua paljon, kuten murtautuessani läpi ottelun alussa, yhdeksän liigaosumaa viime kaudella tehnyt Pukki jakaa kunniaa koko joukkueelle.

Luottoa löytyy

Jos Pukin ja Bröndbyn hyökkäyspelaaminen on entistä paremmin organisoitu, apua on siitäkin, että Pukilla on nyt pitkä sopimus seuraan ja luottoa tulee. Viime kaudella Pukki pelasi tanskalaisseurassa vielä lainalla. Keväällä auki ollut sopimustilanne mietitytti, myönsi Pukki itsekin. HJK:ta lukuun ottamatta Pukki ei ole aikuisena juurikaan täysiä pelejä putkeen saanut. – Tämä on ensimmäinen kerta hänen ammattilaisurallaan, kun hän saa todella luottoa valmentajaltaan ja aloittaa joka pelin. Viime kaudella oli kerta, kun hän aloitti kolme matsia putkeen ja se oli ensimmäinen kerta hänelle. Hän on 25-vuotias. Voi selvästi huomata, että hän kasvaa luottamuksen mukana, Frank valistaa. Sunnuntaina Pukki teki kaksi maalia 4-0-voitossa Viborgia vastaan. Torstaina Bröndyllä on edessä Eurooppa-liigan karsintaottelun ensimmäisen osa PAOK:a vastaan Kreikassa.

LUE MYÖS: