FC Lahti kutsui toisen lainamiehensä takaisin

FC Lahti on päättänyt kutsua Mikkelin Palloilijoissa lainalla olleen Jasse Tuomisen takaisin liigajoukkueen vahvuuteen. Ykkösessä pelaamissaan 19 pelissä Tuominen ampui MP:lle yhteensä seitsemän maalia.
FC Lahden sopimuspelaajiin niin ikään kuuluva Onuray Köse puolestaan jatkaa lainapestillään Mikkelissä.
Tuominen palaa Lahteen mielellään.
– Tottakai pitää olla iloinen, että Lahti halusi minut takaisin. Pelit ovat menneet hyvin, jos he haluavat minut pelaamaan Lahteen. Hyvillä mielin palaan, Tuominen toteaa FC Lahden tiedotteessa.
MP:n kausi on ollut tähän mennessä haastava, ja joukkue löytyykin sarjataulukon toiseksi viimeiseltä sijalta.
– Joukkueella on ollut ailahtelevaa. Pelit eivät ole menneet joukkueen kannalta ehkä ihan niin hyvin kuin toivottiin, Tuominen sanoo.
Sen sijaan henkilökohtaisesti kausi on kulkenut mainiosti ja Tuominen on kuulunut MP:n runkopelaajiin.
– Olen pysynyt ehjänä koko kauden ja saanut tasaisesti peliaikaa. Sitä kautta on tullut onnistumisia henkilökohtaisesti, Tuominen iloitsee.
– Haluan kiittää MP:tä ja joukkueen valmentajaa Ilkka Mäkelää, että antoivat minulle mahdollisuuden. Tämä oli oman kehityksen kannalta tärkeää, Tuominen jakaa kiitosta Mikkelin suuntaan.
Kymppipaikalla suurimman osan peleistä pelannut Tuominen kertoo menneensä pelaajana vähän joka osa-alueella eteenpäin.
– Kunto on parantunut todella paljon. Tehojenkin valossa mennyt hyvin. Vähän yllätyin itsekin, miten paljon niitä on tullut. Varmaan joka osa-alueella olen mennyt eteenpäin, Tuominen uskoo.
Tavoitteet loppukauden osalta nuorella miehellä ovat selvät. Minuutteja on tarkoitus saada myös liigassa.
– Tavoite on päästä pelaamaan ja jatkaa siitä mihin Mikkelissä jäi. Tuoda tehoja joukkueella ja tehdä kaikkeni auttaakseni joukkuetta mahdollisessa mitalitaistossa, Tuominen paaluttaa.
Mikkeliin jäävä Köse joutuu tulemaan loppukauden toimeen ilman kämppäkaveriaan.
– Kyllä mä uskon, että se pärjää. Ei varmaan kiva jäädä yksin, mutta on se semmoinen sissi, Tuominen naurahtaa.
Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas lupaa antaa Tuomiselle ison näytönpaikan.
– Ilolla otan vastaan. Meillä on 10-paikalla ammottava aukko. Jasse tuo juonikkuutta, laukaisuvoimaa ja pallollista rohkeutta. Hän saa ison mahdollisuuden meillä. Lainapesti Mikkelissä meni erinomaisesti. Mikkelillekin oli varmasti höytyä maaleista, Korkeakunnas sanoo.
– Jasse tulee tulevaisuuden kannalta olemaan merkittävässä roolissa. Hyvä antaa näyttöjä ensi kautta varten. Erittäin potentiaalinen kaveri. Pitkästä aikaa ehjä kausi hänelle ja heti pystyi ottamaan ykkösen haltuun. Vahva usko häneen.
Lähde: FC Lahden tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon