Gareth Bale löytänyt paikkansa? – ”Tunnen olevani paremmin mukana”
Kuva: Getty Images
Real Madridin walesilaiskiituri Gareth Bale kokee olevansa paremmin osana joukkuetta Rafa Benitezin kuin Carlo Ancelottin aikakaudella.
Bale oli viimeksi hyvässä iskussa lauantaina järjestellessään useita maaleja 6-0-vierasvoitossa Espanyolia vastaan. Vaikka illan tähti oli viisi maalia iskenyt Cristiano Ronaldo, ei Balenkaan esitys kritisoitavaa aiheuta.
Muissakin otteluissa Bale on ollut hyvin esillä. Tähän saattaa vaikuttaa roolinvaihto, sillä Bale on löytänyt itsensä hiukan keskemmältä Benitezin alaisuudessa.
– Minusta tuntuu kuin olisin enemmän mukana tänä vuonna, Bale vahvistaa Sport-lehden mukaan.
Bale kertoi aviisille olleensa onnensa kukkuloilla ensimmäisenä vuotenaan valkopaidoissa. Walesilainen juoksi ”adrealiinin voimin allekirjoituksen jälkeen”.
– Mutta toisena vuotena koin olleeni hiukan sivussa enkä saanut niin paljon palloja. Nyt tunnen olevani mukana pelissä ja luulen sen näkyvän, että kykenen syöttämään maaleja ja tekemään niitä.
Bale on löytänyt paikkansa Cristiano Ronaldon ja Karim Benzeman vierestä. BBC-kolmikko tekee parhaimmillaan tuhoisaa jälkeä.
– Työskentelemme kovaa treeneissä ja pelikentällä, ja palaset alkavat loksahdella kohdalleen, Bale kiitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!