Suomalaismaalivahti Hugo Keto, 17, torjui jo kauden toisen voiton Arsenalin U19-joukkueelle nuorten Mestarien liigassa.

Tiistaina tykkimiehet kaatoivat Olympiakosin kotikentällään 3-2-lukemin. Arsenalin sankareita oli kaksi maalia tehnyt Julio Pleguezuelo. Kedolle merkittiin ottelussa viisi torjuntaa.

Aiemmin Arsenal oli voittanut kilpailussa Dinamo Zagrebin 2-0-lukemin.

Keto ehti jo viime kaudella esiintyä kerran Youth Leaguessa. Hän siirtyi Lontooseen toissa kesänä ja teki viime kesänä Arsenalin kanssa ensimmäisen ammattilaissopimuksensa, jonka kesto on kolme vuotta.