Englannissa pelaava suomalaiskärki toipumassa takaisin pelikuntoon
Kuva: Juha Tamminen
Vahid Hambo on palaamassa tositoimiin Englannissa.
20-vuotias suomalaishyökkääjä Hambo siirtyi Englannin Mestaruussarjaan Brightonin joukkueeseen heinäkuussa. Hyökkääjän piti aloittaa taival seuran alle 21-vuotiaiden joukkueessa, mutta nilkkavamma venytti debyyttiä.
Nyt Hambolla on takana kolme kuukautta elämää Englannissa eikä vielä ainoitakaan joukkueharjoituksia.
– Sitä en osaa sanoa, miten kuntoutus on venynyt näin pitkäksi. Nyt ollaan kuitenkin aivan loppusuoralla. Tiistaina oli viimeiset treenit fysioiden kanssa. Keskiviikko on vapaa ja torstaina menen ensimmäisiin joukkueen harjoituksiin, Hambo kertoo Yle Urheilulle.
Hyökkääjä on pelannut edellisen ottelunsa Interin paidassa 17. kesäkuuta.
– En edes pysty älyämään kuinka pitkä tämä aika on ollut, mutta toisaalta se on mennyt nopeasti. Jos olisin ollut Suomessa, niin olisin varmasti jo treenannut. Täällä ihmiset ovat halunneet ottaa kaiken niin varman päälle ja edetä rauhassa. Kausi on kuitenkin vasta alkanut.
– Omasta mielestäni olisin voinut mennä harjoituksiin jo aiemmin. Seura ei vain ole halunnut ottaa mitään riskiä.
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen olisi varmasti mielellään valinnut Hambon edellisiin EM-karsintaotteluihin Saksaa ja Azerbaidzhania vastaan. Luotsi ihmettelikin kärkimiehen saaman hoidon tasoa lehdistötilaisuudessa. Hambo ei lähde kritisoimaan seuransa taustajoukkoja.
– Välillä on turhauttanut. Ehkä olemme tehneet liikaa samoja asioita, olisin kaivannut jotain vaihtelevuutta. He ovat kuitenkin lääkäreitä ja fysioita ja käyneet koulut. Kyllä he varmasti tietävät paremmin kuin minä.
– Minulla on vain oma mielipiteeni. Nyt jalka on sata prosenttisessa kunnossa. Siihen olen tyytyväinen, mutta tietysti olen myös pettynyt, että aikaa on mennyt näin paljon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous