HIFK kiinnitti keskikentän tähtensä – ”Ensi vuonna painetaan vieläkin bulimmalla”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava Helsingin IFK on solminut jatkosopimuksen joukkueen kapteenistoon kuuluvan Jukka Halmeen kanssa.
Halmeen sopimus on 1+1-vuotinen. Ensimmäistä kauttaan Veikkausliigassa pelaava Halme on pelannut tällä kaudella 27 liigaottelua, joissa keskikenttäpelaaja on viimeistellyt kaksi maalia.
– Todella hyvät fiilikset, kun on päässyt Veikkausliigan makuun ja samalla pystynyt osoittamaan itselle ja muille, että pärjää myös liigassa hyvin. Kaudesta jäi positiivinen maku, sillä niin joukkueena kuin henkilökohtaisella tasolla onnistuttiin mukavasti. Ensi vuonna painetaan sitten vieläkin bulimmalla, Halme lupaa.
Halme on edustanut Helsingin IFK:ta peräti neljällä eri sarjatasolla; Veikkausliigassa, Ykkösessä, Kakkosessa ja Kolmosessa. Vuosituhannen vaihteessa mies oli mukana kannattajana ensimmäisillä fanireissuilla Stadin Kingien matkassa. Syystäkin mies on tällä hetkellä yksi kannattajien suosikkipelaajista.
– On ollut älyttömän hienoa seurata läheltä Kingien taivalta vuosien varrella. Aikoinaan historian ensimmäisille vierasreissuille saatiin mukaan kymmeniä kannattajia. Tällä kaudella koko Sonera Stadiumin pohjoispääty on ollut yhtä punaista karnevaalia. Odotan innolla jo ensi kauden katsomomeininkejä ja kuinka paljon Klacken tulee taas kasvamaan. Stadin Kingien kannatus antaa voimaa kentälle ja joka kerta haluan antaa myös heille itsestäni kaiken. Ensimmäisillä kerroilla laulut itsestäni totta kai hymyilyttivät, mutta osaan kääntää ne nykyään voimavaraksi. Peleissä on tällä kaudella ollut ainutlaatuinen tunnelma. Niin derbyissä, kotiotteluissa kuin vierasotteluissa, Halme hehkuttaa.
Kentällä Halme tunnetaan periksiantamattomana keskikentän moottorina, joka pelistä toiseen pelaa kentällä isolla IFK-sydämellä.
– Halme näytti heti kauden alusta lähtien, että kuuluu Veikkausliigaan. Mies murtautui hetkessä Veikkausliigan keskikenttäpelaajien parhaimmistoon. Kentällä “Jugi” on taitava ja kaikkensa joukkueen eteen antava pelaaja. Lisäksi hänen tarinansa IFK:ssa on ainutlaatuinen; neljä sarjatasoa yhdessä seurassa on nykyään harvinaista. Hieno esimerkki seuran junioreille, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.
Sunnuntaina HIFK pelaa historiallisen avauskautensa viimeisen ottelun FC Interiä vastaan. Ottelu alkaa jo klo 13.00 Sonera Stadiumilla, joten tapahtuma sopii koko perheelle. HIFK:lla on vielä sauma napata sarjataulukon kuudes sija ja sitä myötä ylimääräinen kotiottelu ensi kaudelle.
– Kiitos kaikille kannattajille huikeasta tuesta kauden aikana. Laitetaan vielä kerran bileet pystyyn sunnuntain viimeisessä kotiottelussa FC Interiä vastaan, Halme sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan