IS: Kesällä potkut saanut liigavalmentaja luotsaa ensi kaudella Kakkosen seuraa

Kakkosessa pelaavan AC Kajaanin uusi päävalmentaja on Ilta-Sanomien mukaan Vaasan Palloseurasta kesällä potkut saanut Olli Huttunen.
Huttusen, 55, sopimus julkistetaan IS:n mukaan Kajaanissa ensi sunnuntaina.
Huttunen on lähtöisin juuri Kajaanista. Hänen kasvattajaseuransa on Kajaanin Palloilijat. Kotikaupungistaan maalivahti siirtyi pelaamaan Valkeakosken Hakaan 1970-luvun lopussa, jossa hän pelasi koko peliuransa loppuun vuoteen 1995 asti.
Pelaajauransa jälkeen 60 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut Huttunen siirtyi Hakan valmentajaksi. Ensin hän toimi Jukka Vakkilan ja sitten Keith Armstrongin apuvalmentajana. Kaudesta 2002 lähtien hän käskytti koskilaisia kauteen 2009 asti.
Huttunen toimi marraskuussa 2010 yhden ottelun ajan Suomen maajoukkueen päävalmentajana, kun Stuart Baxter siirrettiin sivuun tehtävästä.
Syksyllä 2011 Huttunen solmi kolmivuotisen sopimuksen VPS:n kanssa. Valmentajasopimusta jatkettiin keväällä 2014 kolmella vuodella, mutta taival tuli päätökseensä jo ennen kontrahdin umpeutumista. Huttunen erotettiin kesäkuussa, kun VPS notkui Veikkausliigan jumbosijalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot