Lehti: Chelsealla vaikeuksia houkutella väliaikaismanageri
Kuva: Getty Images
Chelsean omistaja Roman Abramovichilla olisi vaikeuksia löytää Jose Mourinholle väliaikainen korvaaja, kertoo The Telegraph -lehti.
Maanantaina samainen lehti kertoi, että Chelsea yrittää houkutella manageripestiin Pep Guardiolaa. Välimiesjoukko yrittää selvittää Guardiolan halukkuutta tulla Stamford Bridgelle ensi kesänä, kun menestysluotsin sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy.
Chelsean ongelmaksi jäisi vain se, kuka hoitaisi työtä tämän kauden ajan. Seurajohdossa uskotaan edelleen Mourinhoon, sillä hän sai viime kesänä uuden sopimuksen. Tulokset ja kurinpidolliset ongelmat heittivät kuitenkin tummia pilviä tulevaisuuden ylle.
Carlo Ancelotti ja Guus Hiddink olisivat parhaimmat vaihtoehdot väliaikaisiksi manageriksi. Kumpikin luotseista on myös ennättänyt aiemmin jo valmentaa lontoolaisseuraa. Hiddink olisi tiettävästi myös valmis tuuraajaan rooliin, Ancelotti sitä vastoin ei.
Ancelotti haluaisi suoraan pidemmän pestin, eikä hänellä olisi tarvetta moiseen lyhyeen varamiehen rooliin.
Guardiola on yhdistetty huhuissa vahvasti Manchester Cityyn, mutta hiljattain on liikkunut huhuja, joiden mukaan Lontoo olisi enemmän katalonialaisen mieleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan