Miten käy SJK:n? – Mestaruus voi varmistua jo tänään
Kuva: Juha Tamminen
SJK matkustaa sunnuntaina Turkuun FC Interin vieraaksi. Voitolla joukkue voisi jo varmistaa mestaruuden.
SJK johtaa liigaa ennen kahta viimeistä kierrosta. Pisteen välein perässä hengittävät RoPS ja HJK. Neljäntenä majaileva FC Inter on myös vielä ohuesti mestaruustaistossa mukana.
Jos SJK voittaa sunnuntaina ja HJK sekä RoPS häviävät, varmistuisi mestaruuden tulo jo Seinäjoelle. Ehkäpä todennäköisimmin mestaruus ratkeaa vasta päätöskierroksella viikon päästä. Tappioihin Interillä ei kuitenkaan ole varaa, sillä tällöin vaarana olisi luisua jopa mitalisijojen ulkopuolelle.
– Haluamme kiittää kannattajiamme näyttämällä parastamme. Kannattajat ovat todella iso osa tätä juttua. He pitävät mahtavasti ääntä ja he ovat aina paikalla meidän tukenamme, kotona ja vieraissa. Onkin mahtavaa että heitä lähtee taas sunnuntaina paljon paikalle, se merkitsee minulle ja koko joukkueelle paljon, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari tulevaa ottelua seuran nettisivuilla.
Sunnuntain kierros näkyy YLE TV2:n Futiskierros -lähetyksessä ja FC Inter – SJK on tuon lähetyksen pääotteluna. YLE:n Futiskierros alkaa TV2:lla klo 13.30.
Veikkausliigan pelit (klo 14.00)
FC Inter – SJK
FF Jaro – FC Lahti
HJK – IFK Mariehamn
Ilves – HIFK
RoPS – KuPS
VPS – KTP
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle