Pikkuhuuhkajien toppari selättänyt vaikeat ajat – ”Nyt näyttää, pitää koputtaa puuta, paremmalta”
Kuva: Getty Images
Joel Mero siirtyi keväällä 2013 unelmasiirrolla saksalaiseen huippuseuraan. Seuraavat kaksi vuotta eivät kuitenkaan vastanneet kenenkään odotuksia.
FC Lahti möi tuolloin 18-vuotiaan Joel Meron merkittävällä summalla Saksan Bundesliigan Borussia Mönchengladbachiin. Sopimuksen pituudeksi kirjattiin peräti neljä vuotta.
Toppari lähti hakemaan läpimurtoa seuran reservijoukkueesta, mutta kahteen vuoteen pelejä ei kertynyt kunnolla edes siellä. Tänä kesänä hän tuli lainalle Veikkausliigaan, mutta loukkaantumiset vaikeuttivat pestiä KTP:ssa.
Syyskuun alussa Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen kuitenkin luotti lahtelaiseen ja laittoi hänet EM-karsinta-avauksessa avauskokoonpanoon. Tuloksena oli tyylikäs peli, 2-0-voitto Venäjästä ja puskumaali Merolle.
Maajoukkuekomennuksen jälkeen Mero on saanut vastuuta myös seurajoukkueessa. Tähän vaikutti toki ennen kaikkea joukkueessa tapahtuneet valmentajavaihdokset.
– Olen alusta asti luottanut siihen, että pitää vain pysyä pidempiä jaksoja kunnossa. Pari ensimmäistä vuottani Saksassa olivat niin rikkonaisia. Ne haittasivat tekemistä paljon ja oli vaikeaa päästä rytmiin mukaan. Nyt näyttää, pitää koputtaa puuta, paremmalta, Mero kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
– Toppareita tulee aina välillä alas myös ykkösjoukkueesta, joten meitä on aika paljon. Ringissä meitä on lähemmäs kymmenen, eli kilpailu on kovaa. Olen pelannut myös keskikentän pohjalla, siitä on löytynyt toinen paikka missä voin pelata.
– Olen saanut neljässä edellisessä pelissä pelata. 35 minuuttia kolmessa pelissä ja kerran toisen puoliajan. Pelit ovat menneet hyvin ja se tekee itseluottamukselle hyvää. Olemme voittaneet kaikki ottelut, missä olen ollut mukana.
Seuraava haaste Merolle ja Pikkuhuuhkajille on EM-karsintaottelu Saksaa vastaan Essenissä perjantaina. Joukkue jatkaa tämän jälkeen Bakuun. Azerbaidzhan on vuorossa tiistaina 13.10.
– Uskon, että jos pystymme olemaan yhtä kurinalaisia ja säilyttämään saman asenteen kuin Venäjää vastaan on meillä mahdollisuus hyvään tulokseen. Uskon siihen ihan täysin. Tietysti haluamme aina myös parantaa edellisistä peleistä. Meillä on hyvät mahdollisuudet, Mero vakuuttaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit