Suomalaislupaus näytillä Valioliiga-seurassa
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelaavan FC Jazzin nuori puolustaja Tuure Mäntynen on syyslomaviikolla harjoittelemassa ja tutustumassa valioliigaseura Stoke Cityn toimintaan.
Jazzin päävalmentaja John Allen on mielissään nuorten pelaajien esiinmarssista ja mahdollisuuksista päästä harjoittelemaan eurooppalaisiin seuroihin.
– Tuure on ollut nyt ensimmäisen kauden mukana edustusjoukkueen toiminnassa ja päässyt pelaamaan muutamia minuutteja. Tuure on päässyt myös pelaamaan nuorten maajoukkuepelejä U17-joukkueessa, vaikka on vasta 15-vuotias, Allen kertoi seuran kotisivuilla.
Nuorukainen katsoo pysyneensä hyvin mukana Valioliiga-seuran akatemiapelaajien vauhdissa.
– Olen harjoitellut Stoken U16- ja U18-ryhmien kanssa, tämän lisäksi olemme katsoneet U21- ja U18-joukkueiden ottelut ja vielä pääsen käymään Stoken kotistadionillakin, Mäntynen kommentoi.
– Harjoituksissa on ollut mukava olla, pelaajat ja valmentajat ovat ystävällisiä ja ihan mukavasti olen pysynyt mukana.
Mäntysellä on voimassa oleva sopimus FC Jazzin kanssa ja tällä hetkellä porilaisilla on vajaa kymmenen sopimusta tehtynä. Lähiviikkoina porilaisseura tulee kertomaan tarkemmin kaudesta 2016 ja uusista pelaajasopimuksista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia