Wayne Rooney täyttää jo 30 vuotta – ”En ole edes ajatellut lopettamista”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin Wayne Rooney uskoo urallaan olevan vielä lukuisia huippuvuosia. Lauantaina englantilainen saa mittariinsa 30 vuotta.
Rooney tuntuu olleen Valioliigassa olleen jo ikuisuuden, ja onhan maalitykillä takana kausia jo 14:sta. Rooney debytoi Englannin korkeimmalla sarjatasolla 16-vuotiaana 2002. Kaudet ovat sujuneet parrasvaloissa, mutta kuluvalla sesongilla kritiikkiäkin on tullut.
On jo heitelty ilmoille, alkaisiko Rooneyn aika huipputasolla lähestyä loppuaan.
– Fyysisesti minusta tuntuu hyvältä, ja totta kai se on suuri syntymäpäivä kenen tahansa elämässä, 30-vuotispäivät, hyökkääjä tokaisi goal.comille.
– Mutta liittyen minuun ja jalkapalloon… Tuntuu kuin olisin edelleen tarpeeksi nuori ja että vuosia olisi lukuisia edessäni, Rooney mietti.
Rooney muistuttaa, ettei hän ole kärsinyt uransa aikana suurista lihasvaurioista ja että tänä päivänä urheilutiede pidentää uria.
– Joten mielestäni tuo ikä on vielä verrattain nuori ja toivottavasti edessäni on vielä monia vuosia. Minusta tuntuu hyväkuntoisemmalta ja raikkaammalta kuin koskaan aiemmin, joten minulle tuo on vain numero, Rooney lisäsi.
Rooneyn kommenteista voi päätellä, ettei hän ole vielä lähellekään lopettamista.
– Kun aika koittaa, olen varma, että tiedän ja sitten minun on arvioitava tilanne. Se on kuitenkin asia, jota en ole edes ajatellut, englantilainen ynnäsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”