Ykkösessä päätöskierros – kolmella joukkueella vielä mahdollisuudet Veikkausliigaan!
Ykkönen ei voisi huipentua mielenkiintoisemmin lauantaina, sillä päätöskierrokselle mentäessä kolmella joukkueella on edelleen nousumahdollisuudet.
Lauantaina mielenkiintoisin ottelu pelataan Vantaalla, kun noususta taistelevat PK-35 Vantaa ja TPS kohtaavat. Sarjakärki, kaksi pistettä kilpailijoita edellä oleva, PS Kemi pelaa samaan aikaan FC Jazzia vastaan.
PK-35 Vantaalla ja TPS:llä on parempi maaliero kuin PS Kemille, joten pelkkä tasapeli ei riitä todennäköisesti kemiläisille.
Lauantaiseen huippupeliin PK-35 Vantaa lähtee suosikkina. Joukkue ei ole hävinnyt syyskuun alun jälkeen, ja kaiken lisäksi kotona se on ollut sarjan paras.
– Tämä on jalkapallon kannalta hienoa. Totta kai valmentajat haluaisivat, että viimeisellä kierroksella oltaisiin sarjakärjessä selvällä erolla, mutta jalkapallon kannalta tämä on erittäin mielenkiintoinen kierros. Kolme joukkuetta taistelee suorasta noususta. Entistä mielenkiintoisemmaksi asetelman tekee se, että meidän ja TPS:n maalierot ovat PS Kemiin nähden niin hyvät, PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi toteaa seuran nettisivuilla.
– PS Kemi tietää, että tasapeli ei välttämättä riitä heille. Meille tasapeli riittää kakkossijaan, mutta jos ajatellaan suoraa nousua, meille eikä TPS:lle ei riitä tasapeli, Kuqi lisää.
Ykkösen päätöskierroksen ottelut:
14.00 MP-EIF
14.00 PS Kemi-FC Jazz
14.00 AC Oulu-JJK
14.00 Haka-VIFK
14.00 PK-35 Vantaa-TPS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn