Hurja huhu: Zlatan Ibrahimovic haluaa Valioliigaan – ja seurakin on jo selvillä!
PSG:n Zlatan Ibrahimovic on kiinnostunut tulemaan Valioliigaan. Ruotsalaisen ykkösvaihtoehto on Daily Mirror- lehden mukaan hieman yllättäen Arsenal.
Siirto Englantiin voisi olla mahdollinen, vaikka ruotsalaiskärki itse on kertonut maisemanvaihdon saarille olevan tässä kohtaa liian myöhäinen hänen urallaan. Arsenalin ohella myös muut seurat olisivat mahdollisia, kuten Manchester United, mutta ruotsalainen ei usko yhteistyön toimivan Louis van Gaalin kanssa.
Sen sijaan Ibrahimovicin uskotaan olevan halukas työskentelemään juuri Arsene Wengerin kanssa, ja myös ranskalainen haluaa kokea yhteistyön Ibrahimovicin kanssa.
Ibrahimovicin nykyinen sopimus päättyy ensi kesään. Parhaillaan agentti Mino Raiola järjestelee maaalitykin seuraavaa seuraa. Ibrahimovic siirtynee jossain vaiheessa jäähdyttelemään Pohjois-Amerikkaan taikka Lähi-itään, mutta vielä sitä ennen ruotsalainen haluaisi kokea Valioliigan.
Siirron ei pitäisi olla Arsenalin kannalta utopiaa, sillä Ibrahimovic tulisi ilmaiseksi ja hänelle voitaisiin näin tarjota mehukas sopimuspaketti. Ibrahimovic olisi paitsi markkina-arvoltaan, myös edelleen pelaajana sitä laatua, että Wenger varmasti löytäisi hänelle käyttöä.
– Mielestäni on liian myöhäistä tulla Englantiin. Olen hyvin onnellinen PSG:ssä. Minulla on viimeiset kuusi kuukauttani jäljellä ja katsotaan mitä tapahtuu sen jälkeen, sanoi Ibra aiemmin tällä viikolla Mailille.
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta