Hyvästi Bayern – Pep Guardiolan tuleva päävalmentajan pesti selvillä?
Kuva: Getty Images
Jos espanjalaislähteitä on uskominen, Pep Guardiola aikoo jättää Bayern Münchenin ja suunnata seuraavaksi Englantiin luotsaamaan.
Espanjalaisen radiokanava Cadena COPE:n mukaan Guardiola on jo päättänyt haluavansa ”maisemanvaihdon” ja se tarkoittaisi Manuel Pellegrinin paikan ottamista Manchester Cityssä. Lähteen mukaan kolme kautta Bayernissa riittää Guardiolla ja yhtä lailla valmentaja haluaa myös toteuttaa toiveensa päästä töihin Englantiin.
Pellegrinillä olisi vielä vuosi pestiään jäljellä kesällä, joten hän joutuu astumaan syrjään kesken sopimuskauden. Bayerniin Guardiolan seuraajaksi uskotaan olevan tyrkyllä Carlo Ancelotti.
Bayerin seurapomo Karl-Heinz Rummenigge on linjannut, että Guardiolan kohtalon tulisi olla selvä vuodenvaihteessa. Rummeniggen viimeisimmästä kommenteista on pääteltävissä, ettei osapuolet ole päässeet neuvottelupöydässä eteenpäin.
– Tässä maailmassa ei ole henkilöä, joka ei olisi korvattavissa jossain vaiheessa. Näin on asioiden laita. Pelaajia tulee ja menee, sama pätee valmentajiin. He tulevat ja menevät jossain vaiheessa, Rummenigge laukoi The Guardianin mukaan.
Guardiola on saavuttanut myös Bayern-luotsina huikeaa menestystä. Viimeinen linnake eli Mestarien liigan voitto on katalonialaiselta vielä bundesliigajätissä saavuttamatta. Joulukuussa lienee selvää, että Guardiolalla on tältä erää yksi mahdollisuus enää tuon pytyn voittamiseen Bayern-luotsina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin