IFK Mariehamn kokeilee poikkeavaa valmentajaratkaisua – ”Uskomme tähän suunnitelmaan”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn julkisti torstaina uuden valmennusryhmänsä. Ensi kaudella joukkuetta luotsaa päävastuussa parivaljakko Peter Lundberg – Kari Virtanen. Vuodesta 2002 seuraa luotsannut Pekka Lyyski päätti pestinstä viime kauteen.
Lundberg nousee päävalmentajan tehtävään kakkosluotsin postilta. Virtasella on puolestaan vankan pelaajataustan lisäksi runsaasti valmennuskokemusta. Veikkausliigassa hän on valmentanut sekä RoPSia että FC Interiä. Viimeksi Virtanen toimi EIF:n valmennusryhmässä.
– Kokeilemme nyt asetelmaa, jossa he jakavat päävalmentajavastuun. Kari on kokenut ja vanhempi jalkapallovalmentaja, joka tulee nyt vastaavasta tilanteesta, jossa hän nuoren päävalmentajan taustalla Ekenäs IF:ssä oli mentoria ja tukena, IFK:n puheenjohtaja Robert Söderdahl sanoo
– Uskomme että ”Lundis” ja Kari täydentävät toisiaan erittäin hyvin ja että tämä on oikea tie Lundikselle matkalla päävalmentajaksi. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä hänen neljään vuoteensa apuvalmentajana ja halusimme nyt antaa hänelle hyvät edellytykset kasvaa päävalmentajan tehtävään oikealla tavalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin