Lehti: PSG janoaa myös 80 miljoonan punnan Chelsea-hankintaa
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain on liittynyt mukaan Eden Hazardin jahtiin, kertoo Daily Mail -lehti.
Ranskalainen jättiseura uskoo voivansa taivutella Hazardin palaamaan Ranskaan, jossa belgialaistähti pelasi aiemmin Lillen riveissä. Jotta Hazard vaihtaisi maisemaa kauden päätteeksi, tarjouksen pitäisi tiettävästi olla ainakin 80 miljoonan punnan luokkaa.
PSG ja Chelsea ovat aiemminkin tehneet suurta kauppaa keskenään, kun David Luiz muutti Lontoosta Pariisiin. Tuolloin kauppasumma oli hitusen alle 50 miljoonaa puntaa.
Hazard allekirjoitti viime kaudella uuden viisivuotisen sopimuksen, eikä Chelsea muutenkaan halua luopua Valioliigan viime kauden parhaasta pelaajasta. Toisaalta Chelsean alkukausi on ollut murheellinen, kuten myös Hazardin, ja siksi pelaaja on alkanut pohdiskella tulevaisuuttaan.
Hazardin uskoo olevan PSG:n tavoittelijalistan kärjessä, mutta myös Real Madridin tiedetään olevan taiturista kiinnostunut. Ja Hazardin myös tiedetään ainakin aikoinaan ihailleen valkopaitoja.
PSG aikoo joka tapauksessa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja yrittää tavoitella ensi kesänä Hazardia joukkoihinsa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin