Mixu Paatelaisen huutoon vastattiin – ”Taistelutahtoa löytyi”
Kuva: Juha Tamminen
Mixu Paatelainen pääsi vaihteeksi jakamaan kehuja miehistölleen, kun Dundee United palasi voittokantaan Skotlannin liigassa.
Voitto oli entiselle Huuhkajien luotsille ensimmäinen Unitedin peräsimessä, kun Ross County kaatui 1-0-lukemin. Viime viikolla Paatelainen oli noussut otsikoihin, kun pelaajat saivat kyytiä Celticille kärsityn 0-5-murskatappion jälkeen.
Tällä kertaa syyttelyyn ei ollut mitään tarvetta, vaan kehuihin.
– En voi syyttää ketään, se oli hienoa, Paatelainen kommentoi Daily Recordille.
– Pojat hoitivat homman. Sitä ei ole epäilystäkään ja kerroin heille. Saimme reaktion aikaiseksi ja he todistivat taistelutahtoa löytyvän, Paatelainen iloitsi.
Paatelainen ei antaudu voiton vietäväksi, mutta iloitsi joka tapauksessa pisteistä.
– Taistelutahdon osalta tietty taso on nyt asetettu ja sitä on oltava nyt joka viikko. Se ei ollut hieno jalkapalloesitys, mutta olemme ilahtuneita voitosta, Paatelainen sanoi ja lisäsi, että tiesi pelistä tulevan vaikea vaikeaa vastusta vastaan.
Dundee United on edelleen liigajumbona, joten jatkossa voittoja tarvitaan vielä lisää. Sarjataulukossa eroa seuraavaan on kaksi pistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn