Pep Guardiolan jääminen Saksaan ei jää rahasta kiinni – seuralta ennätysmäinen tarjous!
Kuva: Getty Images
Pep Guardiolan jääminen Bayern Müncheniin ei pitäisi jäädä tuoreimpien tietojen mukaan ainakaan rahasta kiinni vaikka miestä on tiettävästi houkuteltu raharikkaisiin Valioliiga-seuroihin Manchester Cityyn ja Chelseaan.
44-vuotiaan espanjalaisluotsin kolmen vuoden sopimuksen viimeinen kausi on menossa, mikä on lisännyt huhuja maisemanvaihdosta.
Nyt kuitenkin brittilehti Daily Mirrorin mukaan Bayern olisi iskenyt pöytään valtavan tarjouksen jatkosta, mikä toisi miehelle peräti 17 miljoonaa puntaa kaudesta. Euroina summa on nykykurssilla 24 miljoonaa.
Sellainen sopimus nostaisi Guardiolan ykköseksi managerien ansiolistalla. Saman lehden aiemman listauksen mukaan tällä hetkellä valmentajista suurinta palkkaa maailmassa ansaitsee Chelsean Jose Mourinho, jonka kerrotaan nettoavan 13,2 miljoonaa puntaa kaudesta.
Tässä, viime keväänä tehdyssä, vertailussa Guardiolan nykyisen palkan kerrotaan olevan 11,2 miljoonaa puntaa kaudessa, mikä oli tulloin kolmanneksi suurin palkka Mourinhon ja Real Madridia viime kaudella luotsanneen Carlo Ancelottin (11,4 milj. puntaa) jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen