Sevilla on näyttänyt tämän kauden La Ligassa kyntensä. Lokakuun alussa se kaatoi FC Barcelonan kotonaan, ja nyt samaan mankeliin joutui valkopaidat. Real Madrid kaatui 2-3-lukemin vieraissa. Valkopaidat vieläpä johtivat ottelua 1-0 Sergio Ramosin uskomattomalla saksipotkumaalilla, mutta tuo osuma ei mihinkään riittänyt tällä kertaa. Ramosin epäonneksi hän vieläpä loukkasi olkapäänsä komean maalin jälkimainingeissa. – En usko sen vaikuttaneen lopptuulokseen, koska suurin osa pelistä oli edelleen pelaamatta ja Varane onnistui hyin. Se kuitenkin pakotti meidän tekemään aikaisen muutoksen, päävalmentaja Rafa Benitez analysoi loukkaantumisen vaikutusta AS:lle. Syksyn odotetuin peli, El Clásico, on jo ovella. Näyttäisi siltä, että niin Real Madrid kuin FC Barcelona saa kantaa loukkaantumissmurheita niskassaan tuossa koitoksessa – tai sitten aikaa on juuri tarpeeksi. – Meillä on aikaa, jotta pelaajat ehtivät kuntoutua loukkaantumisistaan. Tämä oli täysin erilainen peli ja toivon joukkueen vastaavan hyvin tämän tappion jälkeen, Benitez pyöritteli.

LUE MYÖS: