Musan Salama ja FC Jazz/2 joutuvat matkustamaan tuhansia kilometrejä ensi kaudella.

Suomen Palloliitto sijoitti porilaisseurat ensi kaudeksi Kakkosen C-lohkoon, eli pohjois-länsilohkoon. Päätöksen myötä molemmat seurat joutuvat matkustamaan kauden aikana yli 8000 kilometriä. Pisin pelimatka on Rovaniemellä.

Porilaisseurat ovat kritisoineet kovaan ääneen liiton päätöstä, mutta päätös lohkojaosta pitää. Liitto ilmoitti asiasta tiedotteessaan tänään perjantaina, kun Suomen Palloliiton liittohallitus kokoontui Pietarsaaressa.

– Liittohallitus hyväksyi kokouksessaan liiton kansallista jalkapallon kilpailutoimintaa kaudella 2016 koskevan esityksen sarjojen pelitavasta ja lohkojaoista. Merkittävin muutos koskee Miesten Kakkosta, joka liittohallituksen aiemman päätöksen mukaan pelataan kaudella 2016 kolmessa 12 joukkueen lohkossa, tiedotteessa luki.

Kakkosen lohkot kaudella 2016:
Lohko A (12):
FC Futura, Porvoo (FC Futura)
FC Kuusysi, Lahti (FC Lahti Akatemia)
FC Vaajakoski (FCV)
IF Gnistan, Helsinki (Gnistan)
Järvenpään Palloseura (JäPS)
Kultsu FC, Lappeenranta (Kultsu FC)
Käpylän Pallo, Helsinki (KäPa)
Malmin Palloseura, Helsinki (MPS)
Mikkelin Palloilijat (MP)
PEPO Lappeenranta (PEPO)
Soccer Club Kuopio Futis -98 (SC KuFu-98)
Sudet, Kouvola (Sudet)
Lohko B (12):
Atlantis FC Edustus, Helsinki (Atlantis FC)
Bollklubben -46, Karis (BK-46)
Ekenäs Sport Club (ESC)
Etelä-Espoon Pallo (EsPa)
FC Espoo (FC Espoo)
FC Honka, Espoo (FC Honka)
FC Kiffen 08, Helsinki (FC Kiffen)
FC Viikingit Edustus, Helsinki (FC Viikingit)
Football Club Åland (FC Åland)
Helsingin Jalkapalloklubi (Klubi 04)
Salon Palloilijat (SalPa)
Tampereen Pallo-Veikot (TPV)
Lohko C (12)
AC Kajaani (AC Kajaani)
FC Jazz 2, Pori (FC Jazz 2) *
FC Santa Claus Arctic Circle, Rovaniemi (FC Santa Claus AC)
Gamlakarleby Bollklubb, Kokkola (GBK)
Idrottsföreningen Kraft, Närpiö (Närpes Kraft)
Jalkapalloseura F.C. YPA, Ylivieska (FC YPA)
Jalkapalloseura Hercules, Oulu (Hercules)
Lapuan Virkiä (Virkiä)
Musan Salama, Pori (MuSa)
Oulun jalkapallon tuki (OPS)
Tornion Pallo-47 (TP-47)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa (VIFK)
* sarjapaikan siirto vireillä