Barca-pakki tietää tulevaisuutensa: ”Uran jälkeen heitän rinkan selkään…”
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan puolustaja Dani Alves on antanut varsin poikkeuksellisen haastattelun. Pakin sanojen perusteella voisi päätellä, ettei häntä jalkapallon parissa enää pelaajauran loppumisen jälkeen nähdä.
32-vuotias Alves ei välttämättä nauti ammattijalkapalloilijan elämästä. Ammattiin liittyy monia lieveilmiöitä, joista brassi ei liiemmin nauti.
– Vihaan sitä mikä ympäröi jalkapalloa. Elän tässä maailmassa, mutta en kuulu siihen, brassi kertoi O’Globolle.
– On valheita ja on muita intressejä. Minussa on vikoja, mutta olen rehellinen. Joskus minusta tuntuu, että ihmiset eivät ole valmiita kuuntelemaan ja puhumaan totuuksista.
Alves luokittelee itsensä ”hulluksi hyväksi kaveriksi”. Persoonallisuus on tärkeä osa ihmistä, korostaa brassi, ja pelikentällä miehellä vaikuttaisi olevan mahdollisuus toteuttaa itseään.
– Mielestäni normaalina oleminen on hiukan tylsää. Seura antaa meille auton ja minun on aina kaikista värikkäin. Pidän tuollaista asioista.
– Elämäni on vapaata. Minulla on jalkapalloon liittyviä sääntöjä, mutta tunnen voivani pelata vapaasti ja luoda. Elän hulluuttani.
Alvesilla on jo suunnitelmia uransa jälkeiselle ajalla. Valmentajaura ei ole se, jota Alves ainakaan tässä kohtaa miettisi.
– Kun jätän jalkapallon, heitän rinkan selkään ja matkustan maailmalla. Tulen vääjäämättömästi katsomaan jalkapalloa, mutta en elä sitä, Alves tuumi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron