Chelsea valmistelee Pep Guardiolalle massiivista tarjousta?
Kuva: Getty Images
Chelsea haluaa Pep Guardiolan peräsimeensä ja on tätä varten valmis iskemään pätäkkää pöytään.
Tämän kauden päätteeksi vapautuva Bayern-luotsi on ainakin tiettävästi edelleen vapailla markkinoilla, eikä Daily Mail -lehden mukaan Roman Abramovich halua antaa taistossa periksi. Chelsean omistaja on tarjoamassa suurta taloudellista pakettia, jotta Guardiola valitsisi Chelsean ennen Manchester Cityä ja muita mahdollisia ehdokkaita.
Abramovich antoi hiljattain kenkää Chelsean kautta aikojen menestyneimmälle valmentajalle Mourinholle ja haluaakin nyt Guardiolan, futismaailman kuumimmann valmentajanimen, tilalle. Hankinta olisi jo itsessään eräänlainen hauiksen näyttö muille seuroille.
Chelsealla on rahan lisäksi toinenkin ase: sijainti. Lontoolaisseuran toimistolla uskotaan, että Guardiola perheineen haluaisi viettää aikaa nimenomaan pääkaupungissa.
Mourinho oli Chelsea-luotsina parhaiten palkattu Valioliiga-manageri ja arvokkaan diilin saisi myös Guardiola. Sen lisäksi rahaa tulisi tuhlata pelaajiin, sillä joidenkin huhujen mukaan Guardiola vaatisi jopa kymmentä uutta pelaajaa hallitsevaan mestariryhmään.
Guardiola oli lähellä siirtyä Chelseaan jo vuonna 2012, mutta tuolloin pesti kaatui. Kesällä 2013 katalonialaisvalmentaja valitsi sen sijaan Bayern Münchenin. Chelsea oli ainakin tuolloin Guardiolan mielestä työpaikkana liian räjähdysherkkä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa