FC Barcelonan Chelseaan kesän aikana vaihtanut Pedro sanoo, ettei ole lähdössä Lontoosta. Pedrosta odotettiin paljon, kun hän elokuussa siirtyi hallitseviin valioliigamestareihin. Kausi on kuitenkin sujunut surullisissa merkeissä, ja viime viikolla Jose Mourinho sai maksaa heikoista tuloksista työpaikallaan. Pedrolla on neljän vuoden sopimus, eikä hän haikaile pois. Jatkossa vetovastuun Lontoossa ottaa Guus Hiddink. Ainakin sen aikaa ennen kuin pidempiaikainen vaihtoehto löytyy ruoriin. – Guus Hiddink on erittäin hyvä valmentaja ja olen varma, että seura suhtautuu luottavaisesti häneen. Hän puhui minun kanssani minuutin Sunderland-pelin jälkeen espanjaksi ja minulle jäi hyvä tunne. Minusta se oli täydellistä. Hän sanoi minulle olevansa onnellinen täällä joukkueen kanssa, Pedro paljasti London Evening Standard -lehden haastattelussa. 30 miljoonalla eurolla hankittu Pedro ei ole onnistunut vakuuttamaan pelikentällä muun Chelsea-ryhmän tavoin. Pedron tehot eivät vakuuta hyökkäyssuuntaan, sillä osumia on kasassa vasta kaksi. – Olen onnellinen täällä. Informaatio siitä, etten olisi, on valhetta. Olen hyvin onnellinen ollessani tässä seurassa, Pedro vakuutteli. – Olen tyytyväinen kannattajiin ja joukkueeseen. Tietenkään tilanne ei ole hyvä, mutta yhdessä meidän on mahdollista kiivetä sarjataulukossa.

LUE MYÖS: