Espanjan kultaluotsi astumassa sivuun – ”Jos kaikki sujuu odotetusti…”
Kuva: Getty Images
Espanjan kultaluotsi Vicente del Bosque on jättämässä nykyisen pestinsä ensi kesän EM-kisojen jälkeen.
Del Bosque on ollut saman asian vuoksi esillä jo aiemmin syksyllä, mutta julkisuuteen valmentaja ei ole tätä päätöstä sanonut. Maanantaina del Bosquen on määrä tuoda päätös lopulta julki, kun konkari julkaisee kirjansa, joka kuuluu vapaasti suomentanen ”Voittaminen ja häviäminen”.
Jo nyt viikonloppuna osa sisällöstä on tullut julkisuuteen.
– Jos kaikki sujuu odotetusti, jätän maajoukkueen ja jalkapalloliiton vuoden 2016 EM-kisojen jälkeen. Kyse on myös terveydestä. On kulunut kahdeksan vuotta valmentajana, ja minulla ei ole aikomusta takertua työhän, huippuvalmentaja kirjoittaa AS:n mukaan kirjassaan.
– Haluan enemmän kuin mitään muuta, että maajoukkue päättää aikakauden kunnialla. Olisin voinut jäädä eläkkkeelle paljon aikaisemmin, mutta halusin työskennellä ja jäädä eläkkeelle samassa iässä kuin kuka tahansa muu espanjalainen, 64-vuotias valmentaja tuumii niin ikään teoksessa.
Del Bosque nousi maajoukkueen luotsiksi vuonna 2008 Luis Aragonésin seuraajaksi. Saman vuoden EM-kisoissa jo kultaa juhlinut joukkue jatkoi menestystaivaltaan myös vuoden 2010 MM-kisoissa ja taas EM-kisoissa kaksi vuotta myöhemmin.
Vuoden 2014 MM-kisat menivät penkin alle, mutta se ei vienyt Del Bosquelta hänen asemaansa .Kultaluotsilla on mahdollisuus ensi kesänä johdattaa Espanja jo kolmanteen peräkkäiseen EM-kultaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa