Mestarien liigassa otellaan tänään suurista panoksista, kun VfL Wolfsburg saa kotikentälleen vieraakseen Manchester Unitedin.

United lähtee otteluun voitto mielessä, sillä lohkon kolmen kärki on kahden pisteen sisällä. Seitsemässä pisteessä aivan Unitedin takana hengittää PSV Eindhoven, joka kohtaa alkulohkon päätöskierroksella vailla panosta pelaavan TsSKA Moskovan. Toisin sanoen United ei välttämättä tee tasapelillä mitään, isännille se sentään riittäisi vallan hyvin.

Helpolla pisteet eivät kuitenkaan tule irtoamaan, sillä United on kärsinyt maalinteko-ongelmista, ja tällä kertaa loukkaantuneiden lista on kaiken lisäksi musertava. Wayne Rooney, Morgan Schneiderlin, Antonio Valencia, Phil Jones ja lukuisat muut miehittävät sairastupaa.

– Jalkapallossa on kyse maalien tekemisestä, se on kaikista tärkein asia. Managerina ei voi olla tyytyväisiä, kun meno on tällaista, van Gaal muistutti Uefa.comille ratkaisupelin alla.

United on pelannut 0-0-tasapelin yhdeksästä viime pelistä peräti viisi kertaa. Hollantilaisvalmentaja uskoo maalintekoon liittyvien ongelmien ratkeavan ennen pitkää. Riittääkö aika ennen kuin on liian myöhäistä?

– Kyse on vain ajasta ja toivon, että voimme todistaa sen huomenna.

United pääsisi jatkoon myös, jos TsSKA yllättäisi PSV:n ottamalla vähintään tasapelin.

– Emme voi luottaa PSV-ottelun tulokseen, kokenut valmentaja tiesi muistuttaa.

Wolfsburg kirjoittamassa historiaansa uusiksi

Jos VfL Wolfsburg voittaa tiistai-iltana, etenee se ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana Mestarien liigassa 16 parhaan joukkoon. Tasapelikin on riittävä tulos isännille.

– En tunne mitään painetta, valmentaja Dieter Hecking tuumi.

– Odotan innolla tätä peliä ja tiedän joukkueeni tekevän kaikkeni historiallisen saavutuksen eli jatkopaikan eteen.

Wolfsburgilla on myös omat loukkaantumishuolensa. Mahdollista on, että Luiz Gustavo puuttuu edelleen vahvuudesta. Viikonloppuna Bundesliigassa Bas Dost aloitti vaihdossa, mutta eiköhän hyökkääjä saa nyt kutsun takaisin avaukseen.

Miten ottelussa käy?

United tarvitsee ottelusta todennäköisimmin voiton, joten se tulee määrittelemään ottelun kuvaa – ennen pitkää ainakin. Jos loppua kohden ollaan maalittomassa tilanteessa ja PSV johtaa toisaalla, nostaa United tietysti riskitasoaan ja katsojat pääsevät nauttimaan viihdyttävistä loppuminuuteista.

United ei kuitenkaan suinkaan ole suosikki ottelun voittajaksi. Kertoimien perusteella vierailijat voittavat ottelun noin kerran kolmesta. Jos siis United haluaa vielä jatkoon, tarvitsee se hiukan satunnaista tuuria. Unitedilla on myös rasituksensa viikonlopun taistosta. Kun loukkaantumisia on jonkin verran, ei tämän merkitystä kannata aliarvioida.

Lopputulosveikkaus:

0-0

Kertoimet (Betsafe)
1 2,25
X 3,30
2 3,10

YLE TV2 lähettää ottelun suorana lähetyksenä. Ottelu on katsottavissa klo 21.35 alkaen.