Neymar saamassa uuden pestin – palkka triplaantumassa!
Kuva: Getty Images
Neymar on ennättänyt jo julkisuuteen kertoa, että neuvottelut jatkopestistä ovat käynnissä. Tosiasiassa yhteisymmärrys on jo miltei löytynyt.
Espanjalaisen Marca-lehden mukaan sunnuntaina Messi harjoitteli jo joukkueen kanssa ja valmistautuu muun ryhmän tavoin keskiviikkoiseen Betis-peliin. Brassin sopimusta on jäljellä vielä kaksi ja puoli vuotta, mutta Neymarin sopimuksen jatkaminen on ollut Barcan prioriteettilistan ykkösenä.
Huhujen mukaan uusi pesti jatkuisi aina vuoteen 2021 asti. Neymar on herättänyt valtavan määrän kiinnostusta siirtomarkkinoilla – ja siksi Barcelona haluaa tehdä miehen tyytyväiseksi. Sopimuksen jatkamisen lisäksi myös palkka on uudessa pestissä esillä.
Ja ansiosta Neymar tuskin pääsee jatkossa valittamaan, sillä Neymar olisi jopa triplaamassa nykyisen palkkansa. Nykyisin 10,5 miljoonaa euroa kaudessa ansaitseva brassi saisi jatkossa ihastella 30 miljoonaa euroa tilillään per vuosi.
Neymarista tulisi näin seuran toiseksi parhaiten palkattu pelaaja edellään vain Lionel Messi.
Neymarin isä on ollut huolissan jatkosta, sillä Espanjan veroviranomaiset ovat olleet pelaajan kimpussa. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että yhteisymmärrys on löytänyt ja sopimukselle etsitään sopivaa julkistusaikaa.
Neymar itse tiettävästi viihtyy Barcassa hyvin ja pelaaminen Luis Suarezin ja Messin kanssa miellyttää. Kolmikko muodostaa yhdessä maailman vaarallisimman hyökkäystrion ja tulee hyvin juttuun myös kentän ulkopuolella.
Neymar uskoo, ettei löydä Barcaa parempaa paikkaa esitellä huikeaa lahjakkuuttaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva